LauraHuhtasaari Politiikka on pääosin mielipiteitä

Kasvatusvastuu edelleen vanhemmilla

Kadonnut vanhemmuus on ilmaus, jota on käytetty viime vuosien aikana paljon myös tiedotusvälineissä. Miten lapset ja nuoret yhtäkkiä koulussa osaisivat kunnioittaa sääntöjä tai aikuisia, jos niitä ei osata tai vaadita kotonakaan. Vanhempana oleminen on prosessi. Ei kukaan ole lapsen saadessaan tehtävään valmis. Kasvatukseen kuuluu rajojen asettaminen lasten käyttäytymiselle. Miten lapsista muuten voisi tulla yhteiskuntakelpoisia? Päiväkoti ja koulu ovat paikkoja, mistä vanhemmat voivat saada tukea kasvatusvastuuseen.

Opettajien on voitava olla aikuisia, jotka asettavat rajat oppilaiden käytökselle. Irtisanottu opettaja Antti Korhonen on saanut aikaan ryhtiliikkeen, jossa halutaan palauttaa opettajien auktoriteetti sekä kurinpitovalta. Asioita voi muuttaa. Lainsäädännön tulee mahdollistaa koulurauhan turvaaminen kaikissa tilanteissa. Opettajille on annettava riittävät keinot puuttua oppilaiden häiritsevään käytökseen.  Kouluväkivaltaan puuttuminen edistää osaltaan väkivallan vähentämistä myös laajemmin yhteiskunnassa. Kasvaville lapsille on tehtävä selväksi, että halventava kielenkäyttö, väkivalta tai kiusaaminen ei ole hyväksyttävää. Olen kuullut tapauksista, joissa koulukiusattu on joutunut vaihtamaan koulua eikä koulukiusaaja. Tuntuisi paljon oikeudenmukaisemmalta, että koulua vaihtaisi kiusaaja eikä uhri, jos tilannetta ei saada muutoin hoidetuksi. Nykypäivän kulttuurissa on taipumus vältellä vaikeiden asioiden kohtaamista, sen sijaan hyssytellään ja mennään mieluummin helpoimman kautta.

Koskaan ei ole liian myöhäistä asettaa rajoja. Vanhemman keskeinen tehtävä on auttaa lasta säätelemään ja hallitsemaan tunteitaan. Ei:n sanominen on monelle vanhemmalle vaikeaa. Ystäväni toimii varajohtajana päiväkodissa ja hän kertoi eräästä vanhemmasta, joka houkutteli päivittäin kolmevuotiaan poikansa lähtemään päiväkodista autossa odottavalla lahjalla. Kerran äiti ei ollut ehtinyt kauppaan ja lapsi ei ollut taaskaan halukas lähtemään vapaaehtoisesti kotiin. Äiti kysyi päiväkodin tädiltä: ”Voiko poika olla täällä vielä vähän aikaa, kun minä käyn ostamassa sen yllätyksen?” Ystäväni vastasi: ”Ei käy, nyt vaan lähdette yhdessä". Äiti oli kovin hermostunut, koska ei saanut millään poikaansa autoon. Ystäväni ohjeisti, että eiköhän tuollaisen tuuman mittaisen pojan nyt saa vaikka kantamalla autoon. Kaupankäyntiä harrastavat vanhemmat menevät metsään kuvitellessaan, että kaikesta voidaan neuvotella ja sopia lapsen kanssa ilman, että kenellekään tulee paha mieli. Kasvatusvastuu on ennen kaikkea rajojen asettamista, niistä kiinni pitämistä sekä lapsen rinnalla kulkemista. Kasvattaja joutuu ottamaan vastaan vastustusta, pettymystä ja vihaakin. Kasvattaminen vaatii vanhemmilta voimavaroja ja rakkautta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Paljon perusteltua asiaa Laura! - tässä vähän nimim. kokemusta on lisää:

http://ilkkahyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1375...

Heikki Porkka

Valitettavasti monet niistä, jotka nykyään puhuvat ja kirjoittavat lasten hyvinvoinnista, eivät näe hirvittäviä ongelmia, vaikka ne makaisivat aivan vieressä. Ja tällä viittauksella en missään nimessä tarkoita Laura Huhtasaarta.

Olen jo useaan otteeseen kirjoittanut, että Alppilan tapaukseen liittyy jotain ikävää monikulttuurista kumpuavaa, jota ei haluta päivänvaloon. Valitettavasti näyttää siltä, että olen ollut millilleen oikeassa.

En kirjoita Alppilan tapauksesta enempää, mutta uskon, että aika moni ymmärtää, että kyse on [jälleen] kukkahattunaisista, islamista sekä erittäin ikävistä ja törkeistä taustatapahtumista, jotka juontuvat monen vuoden ajalta.

Multikultti tuhoaa läntisen ja (suomalaisen) yhteiskuntamoraalin, jos nykyiseen suomalaiseen ja eurooppalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan ei saada muutosta.

On kovin ihmeellistä, että esimerkiksi Yleisradion tavoitteisiin kuuluu edelleen monikulttuurikehityksen edistäminen.
Propagandatyöllään Yleisradio on tukenut ja tukee edelleen, samoin kuin mm. suomalainen koululaitos, väkivaltakulttuurien rantautumista Suomeen.

Montako uhria vielä vaaditaan, ennen kuin suvaitsijat heräävät. Monenko lapsen tai nuoren elämä pilataan vain siksi, että utopisteilla on internationalistinen unelma [multikulttimaailmasta], jonka alttarille he ovat valmiita uhraamaan vaikka omat lapsensa?

Avatkaa silmänne hyvät ihmiset.

Älkää antako tulevissa vaaleissa ääntänne puolueille, jotka tukevat monikulttuurikehitystä. Se on tuhon tie. Monikulttuuri ei ole haaste, se on ongelma.

Vastustan fyysistä väkivaltaa ja kaiken ikäisten ihmisten hyväksikäyttöä koko sydämeni pohjasta.

Voin vain sanoa, että nyt minulla on herkkänä persoonana erittäin paskamainen olo. Toisaalta inhoni erilaisia todellisuudelta silmänsä sulkevia kukkahattutätejä ja -setiä sekä maailmaa halailevia utopisteja kohtaan kasvoi jälleen monta piirua.

Jos ette muuta osaa, kuunnelkaa edes niitä hätähuutoja, joita monet lapset ja nuoret osoittavat käytöksellään.

Eniten ihmettelen, että nykyistä kehitystä ajavat innokkaimmin nimenomaan naiset.

Kiitän kaikkia niitä perussuomalaisia poliitikkoja, jotka ovat jo vuosia nostaneet esiin monikulttuurisuuskehityksen järjettömyyden. Te olette olleet alusta alkaen täysin oikeassa.
Muutamissa muissa puolueissa on joitain yksilöitä, joilla on myös ollut järkeviä ja suomalaista yhteiskuntaa positiivisesti kehittäviä ajatuksia.
On kuitenkin todettava, että valtaosa ”vanhojen puolueiden” poliitikoista ei ole kyennyt missään vaiheessa katsomaan totuutta silmiin, vaan he ovat toistaneet sitä mantraa, jonka politiikan ylin eliitti on oman etunsa ajamiseksi hyväksi katsonut.

Historiankirjoitus tulee hämmästelemään nykypäivän poliitikkojen moninaista idiotismia. Siitä ei ole epäilystäkään.
Euroopassa [ja Suomessa] ei ole koko historiansa aikana ollut näin laajalla rintamalla poliitikkokaartia, joka toimii vapaasta tahdosta oman kulttuurinsa ja maansa vastaisesti. Kaikki toiminta näyttää perustuvan siihen, että he tavoittelevat vain omaa etuaan vallan ja mammonan himossaan.

Laura Huhtasaari

"Monikulttuuri ei ole haaste, se on ongelma."

Integraatio islamistisista kehittyvistä maista muuttaneilla maahanmuuttajilla ei ole onnistunut toivotulla tavalla yhdessäkään Euroopan maassa.

"Eniten ihmettelen, että nykyistä kehitystä ajavat innokkaimmin nimenomaan naiset."

Tätä ihmettelen myös minä.

Heikki Porkka

Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa on vuosikausia ryyditetty valheilla ja johtamalla kansalaisia tietoisesti harhaan.

Sellainen kehitys, joka organisoidaan jonkun eliitin toimesta vastoin vastaanottavan maan kansalaisten laajaa hyväksyntää, ei tule koskaan onnistumaan missään. Integraatiota ei tapahdu, jos sitä pyritään tekemään väkisin.
Olen itse asunut neljässä eri maassa. En ole koskaan vaatinut maan tapojen muuttamista itseni ja omien tapojeni vuoksi.
Tulijan on hyväksyttävä uuden maan lait ja tavat. Hän on aluksi vieras, joka tutustuu kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Hyväksyy sen minkä parhaaksi katsoo, mutta ei missään nimessä ryhdy itse tai bulvaaninsa välityksellä vaatimaan maan tapojen muuttamista oman kulttuurinsa mukaiseksi. Vastaanottavan maan tavat muuttuvat hiljalleen, luontaisesti. Siis jos ovat muuttuakseen. Poliitikkojen laatimilla pakkotoimenpiteillä ei saada mitään pysyvää aikaan. Päinvastoin, tähän asti poliittiset päätökset ovat nimen omaan estäneet hyvin tehokkaasti monien tulijoiden integraation.

Moni puhuu maahanmuuton yhteydessä siirtolaisuudesta. Siirtolaisuudella ei ole nykyisen teollisen ja kansalaisten varoilla tehtävän sosiaalisen maahanmuuttopolitiikan kanssa mitään tekemistä.

Siirtolaisuus on sitä, että ihmiset menevät tekemään töitä maahan, missä sitä on tarjolla, tai missä heidän oma yrittämisensä on mahdollista eli he tekevät jotain sellaista, jonka vastaanottajamaan asukkaat kokevat tarpeelliseksi.

Suomalaisen valtamedian rooli on ollut todella merkittävä nykyisessä kehityksessä. Media on toiminut poliittisen eliitin tahdon mukaisesti asioita peitellen ja salaten, sopivat aiheet ylös nostaen. Medioiden nykyistä tapaa kutsuttiin ennen propagandaksi, nykyään he itse kutsuvat sitä journalismiksi ja tiedottamiseksi.

Nykyinen maahanmuuttopolitiikka vaikuttaa negatiivisesti mm. koulu- ja perhepolitiikkaan, koska monikulttuurin vuoksi yhteiskunnassa on nykyään monenkirjavat säännöt. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Jaakko Köykkä

Onko ksenofobia tai homokammo sitten joku ratkaisu?

Uuden puheenjohtajansa johdolla perusnuoret ovat hyvää vauhtia profiloitumassa jonkinlaiseksi Suomen Sisun nuoriso-osastoksi, SS-jugendiksi. Oppi-isiä ei järin kaukaa tarvitse hakea. Halla-aho löytyy Eirasta, Hirvisaari Asikkalasta ja Rosenberg 20-luvun Saksasta.

Asia avautuu kun vilkaisee US-puheenvuoron otsikoita parilta viime viikolta.
Sanaista arkkuaan ovat raottaneet sellaiset verbaalivirtuoosit kuten Immonen, Wallin, Kortelainen, Tamminen…

Otsikoissa vilisee pelkkää muslimia, muukalaisia, homoja, halal-lihan kieltämistä…

Persunuoria ei näytä kiinnostavan nuorisotyöttömyys, 8 mrd:n budjettivaje tai Eurovision laulukilpailut. Onko maailma niin valmis, että ihmisen ihonväri tai hunnun kuosi pitää nostaa elämää suuremmaksi kysymykseksi.

Ikiteini Teuvo Hakkarainenkin pelottelee jollakin turbaanipäällä, joka muka vaihtaa Arkadianmäen lipun puolikuuhun.
Eivätkö persut luota edes Tali-Ihantalan sankareiden perintöön?

Ennevanhaan nuoret interreilasivat, paransivat maailmaa punaviinin ääressä, valtasivat Vanhan, hiihtivät murtomaata ja naivat sikin sokin. Kuuntelivat progressiivista jazzia ja tekivät kokeellista teatteria. Nyt valtakunnanjohtaja Olli Immonen on kieltänyt senkin.

Suvaitsevaisuuden vastaisessa taistelussa kunnostautuu erityisesti Simon Elo. Kymmenessä viime blogissa (US) aiheena oli joko muslimit tai homot. Yksi kirjoitus koski saksalaisten keksimää työmuotoa, jossa nuoriso pannaan kapitalistin palvelukseen ilman palkkaa. Ennen sitä kutsuttiin orjatyöksi, nyt häveliäästi ”oppisopimukseksi”. Elon laskuopin mukaan se on tuottavaa työtä, riippuu varmaan kenen kukkaroon kuun lopussa kurkistaa.

Minkälaisia opettajia tällaisista nuorista mahtaa tulla, monikulttuurisessa Suomessa?

Arre Kougappi Vastaus kommenttiin #13

J.K
Päättelit virheellisesti koska sinun tieto maahanmuutosta ja sen lieveilmiöistä perustuu valheeseen, muuten et kirjoittaisit näitä asioita.

Voit lopettaa viestin kopioimisen ja lähettämiseen useampaan kertaan täällä US, ketään ei kiinnosta tämä hörhöily minkä kirjoitit viestissä.

Jaakko Köykkä Vastaus kommenttiin #14

..."sinun tieto maahanmuutosta... perustuu valheeseen"...
Sinulla on asianosaisena varmaan parempaa dataa, itse esitin lähinnä näkemykseni persu-jugendin umpipimeästä suhtautumisesta ylipäänsä kaikkeen erilaisuuteen. Jopa savolaisuuteen.

Jari-Petri Heino

Minusta multikulttuurisuuden idea perustuu halpatyövoimaan ja siksi sitä on kolonialismin jälkeen ajettu Euroopassa välittämättä lieveilmiöistä.

Heikki Porkka

Itse näen monikulttuurisuusfanatismissa kaksi suuntaa, sosialistien internationalismin eli rajattoman maailman utopian ja suurkapitalistien halpatyövoimahankkeen.
Juuri tästä kaksinapaisuudesta johtuen sekä vasemmistopuolueet että oikeistopuolueiksi itseään väittävät poliittiset puolueet kykenevät toteuttamaan lähes samaa politiikkaa maahanmuuton osalta.

Toiset kiihdyttävät toimintaa euron tai dollarin kuvat silmissä, toisille sinisilmäinen "hyvän tekeminen" on kaiken a ja o.

Tapasin eilen jälleen yhden kukkahattujen kukkahatun. Tuli taas aika toivoton olo, koska totuus ei kiinnostanut häntä lainkaan. Hän oli kuin hypnoosissa eikä piitannut siitä, miten asiat oikeasti ovat tai mihin suuntaan ne ovat kovaa vauhtia menossa.
Ja kyllä, hän oli keski-ikäinen ja hyvin työelämässä menestynyt nainen, jonka mielestä valtioiden rajat ovat aivan turhia, koska maailma on globaali. Voi jumalan pyssyt, että tällaiset päättömät perustelut harmittavat, mutta minkäs teet. Pään hakkaaminen seinään on joidenkin mielestä hauskaa.

Laura Huhtasaari Vastaus kommenttiin #9

"Tuli taas aika toivoton olo, koska totuus ei kiinnostanut häntä lainkaan. Hän oli kuin hypnoosissa eikä piitannut siitä, miten asiat oikeasti ovat tai mihin suuntaan ne ovat kovaa vauhtia menossa. "

Tämä on ongelma. Ollaan lähinnä illuusioiden luojina ja ylläpitäjinä.

Käyttäjän jormamarttala kuva
jorma marttala

Kaikki alkoi siitä kun Summerhillit ja kaikki vapaan kasvatuksen metodit ymmärrettiin Suomessa täysin väärin. Tapaatko esimerkiksi Sveitsissä opettajien ja aikuisten vanhempie silmille hyppiviä koululaisia. Loton kuusi oikei verrattava tilanne.

Heikki Porkka

Täsmälleen näin. Ja samaan vapaan kasvatuksen sekamelskaan upotettiin sosialistista utopiaa ja internationalistista uskontoa, jonka mukaan maailma ilman rajoja avaa onnelan ovet.

On syytä muistaa, että suomalaisessa mediassa oleskelee edelleen erittäin paljon vanhaa utopiajengiä tai heidän fanejaan.

Melkoinen osa toimittajien ammattikunnasta kirjoittaa tai puhuu valitettavan paljon tunteella unohtaen faktat. Tästä toimittajien ammattitaudiksi kasvaneesta vaivasta huomautti HS:n edellinen päätoimittaja Janne Virkkunen läksiäispuheessaan. Hän toivoi enemmän faktaa mutun ja tunteen sijaan.
Ei ole mennyt toive perille kovin hyvällä prosentilla ainakaan toistaiseksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset