*

LauraHuhtasaari Politiikka on pääosin mielipiteitä

Vanhemman haettava häiriköivä lapsi pois koulusta

KIRJALLINEN KYSYMYKSENI

Huolimatta siitä, että asiasta puhutaan koko ajan, vastaansanominen ja jopa väkivalta muita lapsia ja opettajia kohtaan kouluissa vain lisääntyy. Onko aikuisen ihmisen auktoriteetti häviämässä kokonaan? Jos aikuinen ei pysty valvomaan järjestystä, kaikkien turvallisuus on vaarassa. Miten aikuinen voi puuttua koulukiusaaminen ilman auktoriteettia?

Kanta-Hämeessä Janakkalassa noin kuukausi sitten 10-vuotias kuristi 9-vuotiaan tajuttomaksi niskalenkkiotteella. Oppilas putosi maahan ja paikalle kutsuttiin ambulanssi ja poliisi. Kyseisen koulun rehtori Pekka Pihkon mukaan teot raaistuvat ja pienet lapset käyttävät vakavaa väkivaltaa paljon useammin.

Myös videokuvaamisesta on tullut oppilaille uusi kiusaamisen muoto ja kiristyskeino. Sitä käytetään toisia oppilaita ja opettajia kohtaan. Oppilaat pyrkivät provosoimaan opettajia, jotta tilanne saadaan kärjistetyksi ja tallennetuksi. Videolla pyritään tarkoituksenmukaisesti saamaan opettaja noloon asemaan. Teon onnistuminen ja sen tuoma julkisuus rohkaisee oppilaita jatkossakin kuvaamaan opettajien toimintaa kielteisessä valossa. Tällainen tapaus kävi nyt hiljattain Kärpäsen koulussa Lahdessa, jossa oppilaat julkaisivat Youtubessa videoita.

Turvallinen koulu on yhteiskunnan tukipilari. Koulun tehtävä on tukea lasten kasvua, kehitystä ja oppimista. Päävastuu kasvatuksesta on aina huoltajalla. Huoltajalta tulee edellyttää vastuuta lapsen käytöksestä. Yksikin oppilas luokassa voi terrorisoida koko opetusta ja muiden oppilaiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Jos opettaja ei saa oppilasta koulupäivän aikana kuriin, vanhempi tulisi velvoittaa hakemaan lapsi kotiin. Jokainen perhe on yksilö. Jokaisen perheen elämäntilanteet vaihtelevat. Yhteiskunnan tulee taata yksilöllistä tukea. Jos vanhemmalla ei ole keinoja, esimerkiksi perhetyöntekijä voisi tukea vanhempaa tässä kaikkein arvokkaimmassa tehtävässä, mitä kukaan voi elämässään saada, eli lapsen kasvatus.

Asiasta puhuminen selvästikään ei ole johtanut tuloksiin, joten nyt tarvitaan uusia, konkreettisia ja rohkeitakin keinoja. Suunta on saatava muuttumaan. Nuorten käyttämää haistattelevaa tai solvaavaa kieltä kaikki opettajat eivät edes miellä kiusaamiseksi, koska se on niin arkipäiväistä, varsinkin peruskoulussa. Tämä on väärä suunta.

Koulukiusaaminen ja häiriökäyttäytyminen kouluympäristössä eivät ole uusia ilmiöitä. Ne näyttävät kuitenkin saaneen uusia muotoja.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Millä tavalla aikuisen auktoriteettia aiotaan vahvistaa kouluissa?
Millä tavalla taataan turvallinen kouluympäristö sekä aikuisille että lapsille?
Mitä uusia keinoja hallitus esittää opettajien mahdollisuuksiin puuttua kouluympäristössä esiintyvään fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan sen kaikissa muodoissa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (57 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Lapset ovat liian virittyneitä, on liikaa virikkeitä kuten älypuhelimet ja sosiaalinen media. Nykyajan kulttuuri on liian hktistä, liian innallista ja liian itsekästä. Kaikilla ptäisi olla aikaa rahoittua ja ladata akkuja. Aikuiset mindsiftaavat tai palavat loppuun, lapset muuttvat agressiivisiksi ja ylivikkaiksi. Kun mieli on sees ja tyyni, keho voi hyvin ja jaksaa paremmin. Kartta keppi ja kurinpalautus ei ole ratkaisu ongelmaan nykyään ne vain pahentaisivat tilannetta provosoimalla lasta. Tiettyhän jotain on tehtävä, jopa niinkin radikalisti että edes hetken koko maaioma voisi pysähtyä lepäämään ja lataamaan akkuja, pitäisi rauhoittua ja tyhjentä ajatukset, laittaa räiskintäelokuvat pannaan ja rajoittaa jopa digilaitteiden käyttöä kunnes hypetys loppuu ja kaikki rauhoittuvat. Tälläinen hektinen pöhinä kulttuuri digi -pöllyineen, mielihyvä addikteinen ja andrealiini narkkareineen ei ole kestävää. Joudumme nykyään kestämään enemmän virikkeitä kuin mitä jaksamme ja kykenemme. Joskus liika on liikaa jolloin kaikken tulisi pysähtyä ja kelata.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

"Virikkeitä", minulla on ollut lyhyen elämäni aikana virikkeitä mm. playstation kakkonen (joka toimi aika hyvänä englannin opettajana, FYI) ja minä en ole käyttäytynyt aggressiivisesti kouluaikoinani.

Kaikki tuntuvat olemaan aika innokkaita syyttämään "virikkeitä" nuorten häiriökäyttäytymisestä, kun syy on pikemmin nuorten vanhemmissa. Jos vanhemmat viettäisivät enemmän aikaa lastensa kanssa ja opettaisivat heille hyviä käytöstapoja jo pienestä asti, niin luultavasti laskisi häiriökäyttäytyjienkin määrä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Älypuhelin on yksi nykyajan eniten kätettyin virike, pitää olla kokoajamn whatsapissa, Facebookissa, Instassa, Yuo Tubessa ja netissä. Monet vanhemmat ovat nykyään myöskinvirikkeiden orjia ja ovat enemmän älypuhelimiensa kuin lastensa kanss. Ei se nyt siitä ollut kiinni että sinulla oli Playsteation 2, luulepa että sinulla oli siitä huolimatta vähemmän virikkeitä nuoruudessasi kuin nykylapsilla. Vielä harmillisempaa että lapset roikkuvat jatkuvasti tableteilla ja keskustelevat toisilleen WhatsApp -ryhmässä vaikka istuvat vierekkäin penkillä. Sitten kun kysyy näiltä miksi pitää jutella keskenään puhelimella kun toinen istuu vieressä saa vastaukseksi: "Koska on pakko kun muuten ei pysty." Itteä harmittaa enemmän kuitenkin sen että tälläinen yhteiskunnan kehitys digi-addikteiksi saa minut kuullostamaan holhoavalta kukkahattutädiltä, tosin ehkä siksi etteivät toiset useammin ole läsnä enään kuin sosiaalisessa mediassa. Se saavaan tuntumaan turhauttavalta kun toisen kanssa ei voi puhua eikä saada mitään kontaktia muuta kuin puhelimen kautta. Mkelestäni kyse on siitä että nykyään on vain liikaa virikkeitä eikä aikaa jaa muulle eikä muille, eikä siitä etteivät vanhemmat enään ojenna ja anna kurinpalautusta lapsilleen piiskalla, tukkapöllyllä ja nyrkillä.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi Vastaus kommenttiin #3

Tjaa. Syy kuitenkin löytyy vanhemmista. Lapset eivät itse ole älykoneitansa ostaneet.

"Mkelestäni kyse on siitä että nykyään on vain liikaa virikkeitä eikä aikaa jaa muulle eikä muille, eikä siitä etteivät vanhemmat enään ojenna ja anna kurinpalautusta lapsilleen piiskalla, tukkapöllyllä ja nyrkillä."

No ei todellakaan. Suomalaisten vanhempien ongelma on kurin pito ja vähäinen lapsien kanssa oleminen. Nyrkkillä ja piiskalla ei aiheuteta mitään muuta kuin ongelmia.

(FYI, todellakin kannatan "voimakeinoja" opettajille väkivaltaisten lasten neutralisoimiseksi)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #6

Kyse ei ole siitä kuka ne älylaittet jatietokoneet on lapsille hankkineet vaan siitä kuika niitä käytetään. Keskiverto suomalainen käyttää tätänykyään kolmanneksen vuorokaudesta älypuhelimen räpläämiseen (8h/24h) josta multitaskaamista on neljännes vuorokaudesta (6h/24h). Vuorokaudesta nukkumiseen tulisi käyttää 10-8 tuntia mutta älylaitteiden yeistymisen jälkeen nukkumiseen käytetään vain 6-5 tuntia. Nuo pätevät ihmisten kohdalla lapsiikin. Itse kn katson ympärille näyttää todella absurdita kun muut kävelee nenä jatkuvasti kiinni älypuhelimessaan, eikä kahvilassakaan ketään kiinnosta jutella kun se nenä pitää olla kiinni siinä älypuhelimessa.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Koulun ongelmat johtuvat aika pitkälle perheiden ongelmista. Näyttää pahenevan koko ajan. Blogistin ehdottama ratkaisu olisi terveellinen muistutus vanhemmille, että jos heidän lapsensa häiriköi, heidän pitää tulla hakemaan lapsi pois koulusta. Perheellä on päävastuu lapsesta - ei koululla. Muissa maissa lapsi laitetaan ulos koulusta määräajaksi, jos käytös on tarpeeksi huonoa. Ehdotan tällaista jäähyä myös Suomeen.

Homma on lähtenyt koulussa pois kontrollista, kun opettajille sai alkaa haistatella ilman vakavia seuraurauksia. Siinä pitää mennä ehdoton raja ja siitä pitää seurata välitön toimenpide. Kun sääntöjä ei ole, niin tilanne pahenee entisestään. Näillä palstoilla on ennenkin kirjoitettu aiheesta "Onko koulu hylännyt kasvatuksen?. Mielestäni on.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Itse olen vain kerran haistatellut opettajaa toisten kuullen kansakoulun kolmannella luokalla. Haistattelin, koska opettaja haistatteli minulle ensin aivan ilman syytä. Ei seurauksia ja aika monet kavereista ihmetteli tätä, sillä silloin oli vielä miesopettajilla, myös tällä kyseisellä, tapana antaa välitön "palaute". Opettajani oli ja on varmaan vieläkin reilu mies.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Ne lapset, jotka koulussa oikeasti häiriköivät, antavat vanhemmilleen selkään.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Opettajilta on viety auktoriteetti.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

"Mitä uusia keinoja hallitus esittää?"
Mikä vika vanhoissa on ?

Koulutkin lepsuilevat ihan turhaan, säälivitosten antaminen pitäisi lopettaa heti. Alkaa kummasti kiinnostaa se opetus jos vaihtoehtona on luokallejääminen tai vaikka kesän viettäminen kerraten ja nelosia korottaen.

Nillittäville vanhemmille voi lainata vastaukseksi sopivan ilmaisun oppilailta.

Käyttäjän LeenaLhdesmki kuva
Leena Lähdesmäki

Allekirjoittamalla osoitat tukesi opettajille ja vaadit oppilaitosten ja opettajien seuraamuksellisten, kurinpidollisten ja rajoittavien keinojen ja valtuuksien lisäämistä sekä häiritsevää käyttäytymistä että oppirauhaa vaarantavien ilmiöiden ennaltaehkäisevien keinojen konkreettisten etsimistä ja löytämistä opetushallitukseltamme.
Allekirjoittamalla myös ilmaiset huolesi lisääntuvien koululevottomuuksien seuraamuksista sekä tahdot oppimisrauhan luokkaan ja työrauhan opettajille. Emme voi antaa sellaisen mallin jatkua jossa muutama toistuvasti huonosti käyttäytyvä rajaton oppilas sanelee oppituntien ilmapiirin ja työskentelymetodit, mahdollisesti koko koulu-uransa ajan, ja siten myös heikentää muiden oppimismahdollisuuksia.
Me emme kasvata lapsia, me kasvatamme tulevia aikuisia.
Ja tässä tehtävässä niin me vanhemmat kuin lapsemme joka arkipäivä kohtaavat opettajamme ovat valtavan tärkeässä roolissa.
Ei anneta Suomalaisen ylpeyden aiheen, kaikille kuuluvan peruskoulutuksen muuttua jokapäiväiseksi sotatantereeksi!http://www.adressit.com/opettajille_tuki

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Kysymys taitaa olla enemmänkin kyllä siinä kuinka sotatantereet saadaan muutettua takaisin opinahjoiksi. Nykyään vain on liikaa virikkeitä, siksi lapset ovat ylivirittyneitä. Multotaskaaminenkaan ei ole jatkuvastikäytetty hyväksi, mutta Suomessa älypuhelimeen käytetään nykyään jo kolmannes vuorokaudesta sen lisäksi että nukkuminen ja syöminen vie siitä jo puolet.

Käyttäjän LeenaLhdesmki kuva
Leena Lähdesmäki

se että oppilaat nykyään itse arvioivat kuka on pätevä opettamaan ja vanhemmat lähtevät tähän lauluun mukaan on yksi keskeisimmistä ongelmista juuri nyt. On syntynyt ilmiö jonka mukaan opettajan pitää voittaa sinut temppuilemalla puolelleen ja olla hauska ja kaikkea mitä nyt kuningas oppilas mieliikään, jotta oppilas voi sallia armollisesti itsensä alentua opetettavaksi. ja vanhemmat tätä innoissaan peesaavat.Mutta kuinka ollakkaan !

Ei ole kiinni opettajan mukavuudesta ja temmpuilusta, oppiiko lapsesi vai opitko itse? oppilas sen sen työn tekee ja vanhemmat joko tukee tässä tai iskee kapuloita rattaisiin opettaja jakaa tiedon. Tää pärstäkerroinshoppailu on mennyt aivan liian pitkälle! Mutta sen sanon vielä että vallitsevalla meninigillä se tuleva opettaja-aines ei ainakaan enää paremmaksi muutu. Kuka tervejärkinen lahjakas ihminen enää hakeutuu opetustehtäviin sylkykupiksi?

Auktoriteetti pitää palauttaa oletuksena kasvatukseen ja oppilaitoksiin, nyt se on puhtasti taito-ja persoona kysmys, eikä suinkaan lähtöasetelma kuten sen kuuluisi olla ja ajatus on että jos opettaja hiiltyy tai mokaa hän on ansainnut kaiken mitä sen jälkeen tulee ja tätä nämä nuoret ja jotkut vanhemmatkin aivan naama tosissaan selittävät.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Oppilashuolto, koulukuraattorit ja kouluterveydenhuoltoon panostaminen. Erityisoppilaat tavallisissa luokkahuoneissa vievät opettajan resursseja. Koulunkäyntiavustajat luokkiin katsomaan erityistä tukea tarvitsevien perään.
Nuorisopsykiatriaankin voisi panostaa.
käyttäytymishäiriöt eivät ole aina toki vanhemmista tai kurin puutteesta johtuvaa, vaikka usein niin ajattelemme.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Aika villiä oli meno Karkkilassa 60-luvulla karun työläispaikkakunnan 700-oppilaan jättiläiskansakoulussakin. Opettajan ja poliisin poika kun olin, niin minua hakattiin harva se välitunti. Pahimmat kansalaiskoululaiset vei johtajaopettaja Suoranta, kunnanvaltuuston kommunistinen pj. välillä nurkan taakse ja otti nk. senkan nenästä, mitä siihen aikaan pidettiin täysin asianmukaisena toimintana. Ehkä kuitenkaan emme palaa aikaan, jolloin koulussa oikeasti vedettiin turpaan puolin ja toisin. Tällaisten kokemusten jälkeen ei tuo nykykoulu nyt miltään taistelukentältä ainakaan vaikuta, mutta älykännykät pitää kyllä kerätä koulupäiväksi pois. Muuten suosisin pehmeämpiä keinoja.

Käyttäjän PekkaSaikkonen kuva
Pekka Saikkonen

Miksi ihmeessä oppilaiden annetaan käpälöidä puhelimiaan oppituntien aikana?

Jokainen opetustila peruskouluissamme on varustettava metallisella ja ovellisella lokerikolla, johon oppilaat velvoitetaan jättämään laitteensa tuntien ajaksi. Halpaa ja helppoa, ainakin sen jälkeen, kun ajatus koulutunneista some- ja mediavapaana aikana saadaan juntattua ihmisten kalloihin.

Näin opettajaparoilla olisi yksi tekijä vähemmän oppilaiden huomiosta kilpailemassa.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

P.R. tuossa jo ehti sanomaan saman mitä itsekin esittäisin, eli puhelimet pois jokaiselta oppilaalta. Ei kysellä vanhempien lupia, ei oppilaiden lupia, vaan kännykät pois jokaiselta joka tunnilla opiskelee.
Lisäksi ehdottaisin että oppitunnit videoitaisiin, niin olisi sitten tarpeen tullessa todistusmateriaalia siitä kuka teki ja mitä.
Enkä oikeastaan pitäisi huonona ideana, että videokuva lähtisi reaaliajassa jonnekin, josta sitten tarvittaessa opettajalle saataisiin apujoukkoja.

Olen itse opiskellut viimeksi tuossa 2000-vuoden taitteessa ja kun silloin oli monta eri opea, niin kyllä sen toki huomasi, että kyllä sillä opettajallakin on merkityksensä. Toiset osasivat selittää asiansa ja opettaa sillä tavalla että se kiinnosti ja sitä halusi seurata. Toiset sanoivat sitten että luetaan sivut 100-300 ja jatketaan sen jälkeen.
Yllä olevalla en tarkoita että vika olisi opettajan, vaan kyllä oppilaan pitää käyttäytyä, vaikkei "hotsittaiskaan".

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mä itse tulin Suomessa tapahtuneiden koulusurmien -ja niiden yritysten jälkeen vähän toiseen mielipiteesen kännyköistä oppitunneilla. Turvallisuusnäkökohta meinaan.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

En yhtään yllättynyt, kun netin mölykansa yksissä tuumin ryhtyi ymmärtämään pimahtanutta opettajaa ja vihaamaan nuorisoa. Enkä ole yllättynyt nytkään, kun mölykansan oman populistipuolueen kellokkaat tuulta haisteltuaan ovat vaatimassa lisää kovuutta ja ankaruutta 2010 luvun kouluun.

Käyttäjän LeenaLhdesmki kuva
Leena Lähdesmäki

enkä minä ole uuden suomen ketjussa yllättynyt tästäkään kommentista. On niin helppoa tyrmätä varmuuden vuoksi kaikki.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Haluan todellakin tyrmätä tämän 'nuoriso on pilalla ja vain väkivalta lopettaa vittuilun' -linjan.

Käyttäjän LeenaLhdesmki kuva
Leena Lähdesmäki Vastaus kommenttiin #18

on aika väsynyt kirjoittaja jos ei näe mitään välimaastoa täydellisen rajattomuuden ja väkivallalla valtaa -vaihtoehtojen välillä.

Kuka on ehdottanut lasten hakkaamista rajojen luomiseksi?

ja tiedätkö sinä miten paljon juurikin ne ihan normaalit käytöstavat ja oppimishalut omaavat lapset ja nuoret kärsii näistä vuosikausiksi samaan huoneeseen pakotettuina täysin rajattomien rajattomien janttereiden jatkuvasta häiriköinnistä ja 'mä soitan iskälle/me haastetaan sut oikeuteen /haist* h**ra V*ttu ja ime M*naa/mä teen mitä ma haluun/ mielivallasta?

Täällä noi sanat sensuroidaan tai pitää piilottaa muta peruskoulussa kukaan ei voi mitään?

Jos näillä foorumeillakin on oltava säännöt missä meidän aikuisten oletuksella kuitenkin jotain pitäisi tajutakkin, ja jos sääntöjä ei noudata lentää ulos, niin miten ihmeessä ei ala-ikäisellä peruskoulussa?

Kapinoit sinä miten paljon hyvänsä rajoja ja sääntöjä vastaan niin ilman niitä ei ihmisestä eikä yhteiskunnasta tule yhtään mitään.

Ja kun oikein moni ihminen on jostakin yhtä mieltä niin kyllä se nyt vaan kertoo jotakin. Näiden koulussa vastuuttomaksi tekemisistään oppineiden kun on kaikkien aika joskus lentää pesästään ja niitä kerrannaisvaikutuksia me kaikki saamme sitten nauttia, eikä vain enää ne sitkeät opettajat ja hiljaiset puurtajat luokassa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #20

19. vuosi perusopetusikäisten opettajana menossa, joten tiedän kyllä yhtä sun toista. Mites sinulla?
Aika monihan tässä viime päivinä, kuten aina vastaavissa tapauksissa, on ehdottanut kovuutta, videovalvontaa, mielikuvituksellisia lisärangaistuksia, pelottelua ja uhkailua, lopullisia koulusta erottamisia ja kyllä, jopa väkivaltaa ja ehdotonta mielivaltaa. Ihmeellisiä ovat netissä itseään terapioivien aatokset.

Väkivaltaa on muutakin kuin hakkaaminen. Sellaiseen se onneton Kärpäsen koulun 'filosofian lisensiaattikin' syyllistyi sylkiessään mielensä myrkkyä keskenkasvuisten nuorten päälle. Videolla kuulee v-sanojen läpikin, miten järkyttyneitä monet ovat.

Ja varsin moni on sanojaan säästämättä kuvannut, miten nuoriso on pilalla. Ei ole. Nuoriso mm. ryyppää, tupakoi ja hakkaa vähemmän kuin ennen, jolloin muka kaikki oli paremmin. Ei ollut.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus Vastaus kommenttiin #21

E.M:"Aika monihan tässä viime päivinä, kuten aina vastaavissa tapauksissa, on ehdottanut kovuutta, videovalvontaa,"

Minä itse esim. ehdotin tuota oppituntien videoimista, josta sinä sitten käytät nimitystä valvontaa. En itse kuitenkaan sitä sillä tavalla tarkoittanut, vaan ihan oikeasti ajattelin että siinä on sekä opettajan, että oppilaan oikeusturva yms. Toki totesin myös, että joku voisi olla monitorin toisessa päässä, jos tilanne äityy sellaiseksi. Tällä voitaisiin myös edesauttaa sitä, ettei "tarun" tarvitse pitää kännykkää tunnilla koulusurmaajan takia.
Mitä sitten tulee tuohon erinomaisuuteesi opettajana, niin voit ehkä ajatella että osa siitä taitaa johtua ihan pelkästään sukupuolestasi. Harvemmin kait miesopelle tulee näitä, "panisin", "ime huora munaa" yms. kommentteja, mitä naispuoliset saavat kuulla kohtuu usein. Toki tämä kokonaan mutulla.
PS kouluja, koululaisia taitaa olla erilaisia, kuten opettajiakin. Oman lapseni opettaja syytti oppilaitaan pokesivuilla käynnistä, vaikka oli itse asiaan syyllinen. Kuten myös tuhlasi omiin menoihinsa 10000mk oppilaille tarkoitettua rahaa jne. Mutta se toki toinen juttu.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #22

Videovalvonta on ihan mahdoton juttu. Lopullinen merkki epäluottamuksen ilmapiirille, ei sovi kasvatukseen lainkaan.

En todellakaan ole esittänyt mitään erinomaista. Kyllä muuten miesopettajatkin voivat saada osansa (homo, pedofilili, läski jne) ja kaikkia naisopettajia ei kohdella kamalasti. Vika ei välttämättä ole opettajan ominaisuuksissa, vaan kyse on usein kaltevasta pinnasta: kerran kokeiluna alkuun luiskahdettuaan kiusaaminen ja asiattomuus eskaloituu ja sitten jumittuu nopeasti.

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri Vastaus kommenttiin #24

Kyllä videovalvonta luokkiin toisi varmasti rauhaa niin opettajille kuin oppilaillekkin. Siellä ei soitettais suuta niinkuin nyt (puolin ja toisin). Ja jos jotain ikävää sattuis, niin tallenteelta näkisi ja kuulisi hyvin selvästi mitä on tapahtunut.

Tosin tunnolliset oppilaat joutuisi saman valvonnan alaiseksi, mutta tuskin niitä haittaisi, koska ovat tunnollisia.

Lisäksi jokin yllättävä tulipalo, kemikaalivuoto tms voitaisiin havaita nopeasti jostain valvontahuoneesta ja tulla apuun.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi Vastaus kommenttiin #26

"Lisäksi jokin yllättävä tulipalo, kemikaalivuoto tms voitaisiin havaita nopeasti jostain valvontahuoneesta ja tulla apuun."

Harvassa taitaa olla ne koulut joissa löytyy vakituinen henkilö kameroita jatkuvasti tarkkailemassa. Ei ne kamerat koulujen käytäviä ja piha-alueita ole rauhalliseksi tehneet tuskin luokkiakaan, tosin jälkikäteen on tietenkin helpompi tarkistaa kenen sana on enemmän oikeassa.

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri Vastaus kommenttiin #33

ainahan asioista saa hankalampia kun ne näyttää... Pelkkien kameroiden olemassaolo rauhoittaa jo käyttäytymistä. Talonmies, kuraattori, rehtori, turvallisuuspalvelu, ihan kuka vaan voi seurata monitoreja... Toki jos menttaliteetti on se, ettei onnistu niin eihän se onnistu...

Ihan vinkkinä vaan, onnistuu live lähetys kalojen kutupaikoilta kun vaan haluaa, ja se on ihan vitun paljo hankalampi tehtävä kun talossa missä on sähköt.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi Vastaus kommenttiin #34

"Talonmies, kuraattori, rehtori, turvallisuuspalvelu, ihan kuka vaan voi seurata monitoreja... Toki jos menttaliteetti on se, ettei onnistu niin eihän se onnistu.."

On se hyvä että rehtorilla ja kuraattorilla omassa työssään niin paljon tyhjää, että voivat hoitaa monitorien tarkkailua livenä tuosta vaan. Talonmies toki voisi, mutta harvasssa taitaa olla ne koulut joissa on paikalla perinteinen talonmies.

Kyllä tämä valvonta livenä varmasti onnistuu, se vaati vain rahaa ei muuta. itse pistäisin tuon rahan oppilashuoltoon, sillä se tuo yhteiskunnalle paremman tuloksen kuin valvontakamamerat

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus Vastaus kommenttiin #24

E.M:"Videovalvonta on ihan mahdoton juttu."

Pitkälti sitä mieltä että se pääasiallinen kasvatus pitäisi tapahtua kotona, koulussa sitten opiskellaan. Koska kuitenkin erilaisia konflikteja väkisin syntyy, niin omasta mielestäni tuo videointi olisi hyvä siinä kohtaa. Lisäksi väittäisin, että sillä olisi ennalta ehkäisevä vaikutus.
Toki tiedostan että itselläsi varamstikin enempi kokemusta opettamisesta, itse pohdin tilanteita vaan oman ajatteluni turvin.
Tiedän ja uskon toki myös sen, että ei miesopettajatkaan varmasti täysin osattomaksi jää, kun nykynuoriso oikein innostuu, mutta se nyt varmasti on taivahan tosi, että kyllä miesopettajalla yleisesti hieman hillitsevämpi vaikutus oppilaisiin.
En nyt aivan varma tarviiko tähän alkaa omaa tarinaansa sen suuremmin laittaa, mutta sanottakoon nyt vaikka se, että minut on laitettu miesopettajan luokalle, "koska nainen ei saa kalervoa kuriin".
On myös annettu lopullisia potkuja, yms. Toki nämä asiat juontavat 60-70 luvulle, mutta jotain ymmärrystä siis "kouluvaikeuksista" itseltäni löytyy.

Siitä ehdottomasti samaa mieltä, että hyvä opettaja hiljentää luokan, vaikka olisi kumpaa sukupuolta hyvänsä. Tämän näin hyvin kun opiskelin aikoinaan "amiksessa" aikuispuolella.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #30

Ei ole opetusta ilman kasvatusta. Muistakaa, että on kyse 6-16 -vuotiaista, kun puhutaan perusopetuksesta. Mitä se heille viestittää, jos lopullinen valta ja hallinta on siirretty valvontakameroilla jonnekin muualle? Ei kai kukaan tosissaan luule, että se yhtään lisää peräänkuulutettua opettajan kunnioitusta ja auktoriteettia?

Tottelevaisuus ja hiljaisuus eivät enää pitkään aikaan ole olleet koulukasvatuksen itseisarvoja tai tavoitteita. Kuuntelemisella ja hiljentymisellä on toki oma tärkeä paikkansa.

Käyttäjän LeenaLhdesmki kuva
Leena Lähdesmäki Vastaus kommenttiin #21

Pedagogian ammattilaisena sinun tulisi ihan automaattisesti ymmärtää semmoinen seikka että oma kokemuksesi ei ole aina lajissaan, niinkuin ei toki minunkaan. Vaikka sinusta missään ei ole korjattavaa ja kaikki on ihan vaan hemmetin paljon paremmin kuin koksaan ennen niin hämmästyttävän moni, alan ammattilainenkin on vallan eri mieltä ja ilmaissut keinottomuuden tunteensa julkisestikin. Ei ole kovin mielekästä aikä kollegiaalista vetää mattoa jalkojen alta niiltä jotka kokevat tilnateen olevan sietämätön vaikka itselle se ei sitä olisi.

Poimin melkoisen ylimielisyyden kommentistasi ja vähättelyn ja tahallisen karrikoinnin näkemystäni kohtaan heti alusta asti. Näinkö toimit luokassakin?

Oma kokemukseni pohjautuu sekä opetustöihin peruskoulussa, että sen ulkopuolella nuorten parissa, lähipiirin ammmattilaisten kokemuksiin, kasvuun ja dialogiin pedagoogikko perheen kasvattina ja sitten ihan kohta jo aikuisen entisen peruskoululaisen äitinä.

Peruskoulun kunniotuksen vaatimusten katoaminen ja kaiken salliva ilmapiiri näkyy myös ihan kaikille kerrannaisvaikutuksineen. Ei se teinin ajatus siitä ettei hänelle mahda kukaan mitään ja tehdä voi mitä vaan koska on lapsi, jää sinne luokkaan. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016101422460495_u...

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #42

En ole kirjoittanut vain sinulle oikeastaan yhtään mitään, lakkaa luulottelemasta.

Käyttäjän Olli-PekkaLindgren1 kuva
Olli-Pekka Lindgren

Kertoisit mieluummin, miten Steiner-koulussasi suhtaudutaan älypuhelimiin
ja siihen, että opiskelijat näpytelevät niillä omia juttujaan kesken tunteja.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Häiriköivästä oppilaasta tulisi tehdä aina ilmoitus kunnan sosiaalitoimistoon!

Käyttäjän NinaVuorijrvi kuva
Nina Vuorijärvi

Mitä se hyödyttää? Lastensuojelu tapaa perheen, antaa keskusteluapua ja siinä se. Todennäköisesti sama meininki jatkuu silti. Tämä on jo nähty noiden kiusaamistapausten osalta.

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

jos vanhemmat on nöyrtyväisiä ja kilttejä eivätkä vastusta sosiaalihuoltoa niin silloin lähtee lapset, mutta jos vastassa on sikamaista sakkia, niin lapset jää kotiin koska kukaan ei uskalla mennä sinne.

Kummalta lie pitäis lapset viedä... Toisille kun se apu varmasti olisi paras ratkaisu kun toisilta saa vaan turpaan.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #31

Höpönhöpön, huostaanotto on aina viimeinen keino, paitsi, jos lapset ovat väkivallan kohteena toistuvasti. Ei Suomessa huostaanoteta lapsia ilman tarkkaa harkintaa, netti toki on täynnä valheita asiasta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Video, josta puhut, on nyt katsottu muutaman kymmenen kertaa enemmän kuin se oli katsottu ennen blogiasi. Minäkin katsoin.

Opettajan käytös oli täysin ala-arvoista. Videolla oppilaat käyttäytyivät paljon opettajaansa asiallisemmin, mutta kävivät kriittistä keskustelua opettajan kanssa. Opettaja kävi kuumana kuin hellan koukku. Auktoriteetiksi ei tuolla käytöksellä voi nousta: "Menikö perille! Teitä ei voi opettaa ja se johtuu teistä!"

Malttinsa menettäneellä opettajalla oli tiedossaan, ettei koulun muilla opettajilla ollut ongelmia oppilaiden kanssa. Muita opettajia tämä opettajakunnan helmi arvosteli oppilaille: "Muut koulun opettajat ovat vain maistereita. Minä olen tämän koulun ainoa l i s e n s i a a t t i!!" On se kumma, ettei tätä opettajaa arvosteta...

Malttinsa ja itsekunnioituksensa menettäneelle opettajalle on löytynyt ymmärtäjiä. Kärpäsen koulun rehtori oli ensimmäinen ymmärtäjä. Nyt Persut ovat hakemassa tästä epätasapainoiselta vaikuttavasta opettajasta uutta nostetta kannatukselleen. Jopa nettiaddressia puuhataan opettajalle tueksi.

Lapsiin kohdistettavat pakkokeinot eivät ole oikea tie koulurauhan turvaamiseksi. Suurin osa opettajista pärjää työssään. Ongelmaopettajien paapominen ei ole oikea ratkaisu. Väkivaltaa emme kouluihin tarvitse.

Vanhemman on haettava häiriköivä oppilas kotiin. Kenen tehtävä on käydä hakemassa hermonsa ja itsekunnioituksensa menettänyt opettaja?
https://www.youtube.com/watch?v=RdPO31Bt-7A

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

Ko opettajalla ei ollut minkäänlaista auktoriteettia luokkaan. Harmi sinäänsä vaikka paperit on varmasti erinomaiset... Kaikista ei ole autoasentajiksi vaikka paperit on kunnossa.

Olis hieno opettaa tallaista luokkaa:
https://www.youtube.com/watch?v=72KK5rxTz1U

Ainoastaan yksi häiriköi ja pilaa muiden opiskelun.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eli kaikki on vain ala-arvoisten opettajien syytä?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Tuossa tapauksessa tosiaankin olisi ollut syytä hakea hysteerisen kohtauksen saanut opettaja pois. Eikö kukaan kuullut noin pitkään jatkunutta huutoa?
Videota voisi opettajankoulutuksessa käyttää varoittavana esimerkkinä. Falsetissa kiljuminen on taattu tapaa menettää auktoriteetinsa. Ilmeisesti opettajan koulutuksessa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota agression hallintaan ja äänenkäyttöön.
Kyseinen opettaja on paitsi työnohjauksen tarpeessa ehkä myös muun avun tarpeessa.

Käyttäjän MagnusLund kuva
Magnus Lund

Laura Huhtasaari esittää vakavan ongelman, johon yhteiskunnan päättäjillä ei näytä olevan ratkaisua. Tilanne on paitsi ongelmallinen myös ristiriitainen, kun yhteiskunta on aina vain enenevässä määrin ottamassa vastuun lastemme varhaiskasvatuksesta, mutta sitten ongelmien ilmentyessä hyvin mielellään siirtää vastuun takaisin vanhemmille, joiden side lapsiinsa ohenee samassa tahdissa kuin kasvatus ulkoistetaan yhteiskunnalle. On myös mielenkiintoista havaita että opettajien ammattijärjestö OAJ on varhaiskasvatuksessa innokkaasti tavoittelemassa yhä suurempaa vastuuta lasten kasvatuksesta mutta sitten peruskoulutuksessa siirtämässä sitä vastuuta takaisin siinä vaiheessa jo aivan pihalla oleville vanhemmille. Kenellä on omistajuus lastemme kasvatuksesta? On vastuutonta ensin houkutella vanhempia luovuttamaan lapsiaan yhteiskunnan syliin ja sitten ongelmien ilmentyessä paeta vastuuta ja vaatia näitä lapsistaan jo vieraantuneita vanhempia hakemaan häiriköivät lapsensa pois tästä sylistä. Tässä olisi aihetta kokonaisvaltaiselle ja strategiselle ajattelulle eri intressiryhmien lyhytjänteisten ja itsekkäiden sekoilujen sijaan.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Tämän asian käsittelyssä pitää myös ottaa huomioon sekin fakta, että mitä huonommaksi opettajien työskentelyolosuhteet menevät, sitä vähemmän alalle hakeutuu osaajia ja sitä myötä opettajan ammatin kunnioitus katoaa. Itseään ruokkiva sykli, joka tuhoaa yhden yhteiskunnan peruspilareista. Kulttuurimarksistinen unelma.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Hah. Vai että ihan kulttuurimarxismia...
Opetushallitus on kokoomuslaisten linnake, kuin myös OAJ. Koulu on laitoksena aina ainakin pikkasen jälkijunassa, piirun verran tai enemmän konservatiivisempi kuin ympäristönsä, sivistyksen puolustajana aina perusolemukseltaan vähän kiltillä tavalla pihalla, vieraantunut. Siellä eletään aina vähän jalka jarrun päällä.

Vaikea on kuule nähdä koulua katalan terroristisena mädättäjänä.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Kiitän Esa kommentistanne.

Olin asetellut sanani huonosti, koska ne saattoi noin tulkita. Pahoitteluni.

Tarkoitus oli osoittaa sormella sitä yhteiskunnallista hörhöilyä, jonka seurauksena koulujen ongelmat ovat kärjistymässä. Kouluja, OAJ:tä tai Opetushallitusta ei liiemmin voitane niistä syyttää (toki kritisoida voisi heitä ehkä siitä, etteivät ole tehneet tarpeeksi sen eteen, että opettajakunnan sukupuolijakauman inklinaatio saataisiin vaateriin).

Koulujen ongelmat linkittyvät koko yhteiskunnan ongelmiin. Yhteiskunnan toimintaa vakavasti häiritsevät ideologiat, joita valitettavan monet sivistyneetkin ihmiset ihannoivat, näkyvät siten myös luokkahuoneissa.

Opettajaksi haluavien määrä vähenee ja laatu huononee. Kuka siinä voittaa?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #50

Suomalaisen yhteiskunnan toimintaa tällä hetkellä vakavimmin häiritsevät ideologiat ovat kristinusko, perussuomalaisuus ja rahan palvonta.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen Vastaus kommenttiin #51

Toivottavasti asia on juuri noin.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Nyky-yhteiskunta on sirpaleisempi kuin jopa 10 vuotta sitten kun itse jäin eläkkeelle. Perheet ovat monimuotoisemmat ja pelkästään jo se tuo itsessään haasteita jopa kouluun asti. Niiden perheitten määrä, jotka omassa arjessaan vaativat yhteiskunnan tukea on lisääntynyt. Tätä kuvaa huostaan otettujen lasten kasvava määrä. Vaikka perheille kuuluukin ensisijainen kasvatusvastuu niin koululla voi olla omalla toiminnallaan tuki ja hyväksyntä niille lapsille ja nuorille, joilla omassa perheessään on vaikeuksia.

Hallituksella on omat mahdollisuutensa tukea niin perheitä kuin koulujakin. Koulut päättävät omista järjestyssäännöistään. Nyt kun digitaaliset laitteet lisääntyvät opetuksessa myös niitä koskevat määräykset käytöstä koulussa pitää tarkasti miettiä.

Käyttäjän Yhteiskuntajutustelija kuva
Janne Koski

Puolan kouluissa on tiukka kuri. Esimerkiksi opettajan solvaaminen on rikos ja jos oppilas jää kiinni kännykän käyttämisestä kesken oppitunnin, opettaja takavarikoi luurin ja oppilas saa sen takaisin vasta kun hänen vanhempansa saavat tietää tapauksesta, vanhemmat tulevat hakemaan lapsensa ja tämän luurin ja opettaja on antanut vanhemmille ankaraa noottia siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet kasvatusvelvoitteensa.

Koulukuria kovemmiksi, siitä olen samaa mieltä. Opettajalle enemmän valtaoikeuksia ja valtuuksia. Puolan opettajilla on enemmän auktoriteettia kuin suomalaiskolleegoillaan.

Käyttäjän ArmasAallontie kuva
Jari Partala

Kuinka tässäkin keskustelussa joku voi jälleen syyllistää perussuomalaisia. On kummalliseksi mennyt.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Jäikö huomaamatta, että haaskalle ryntäsi juuri perussuomalainen kansanedustaja?

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Suomalaiset kansanviisaudet ovat osoitus menneiden sukupolvien älykkyydestä. Tähän kuuluu myös sananlasku ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.”
Vanhat sananlaskut ovat kulkeutuneet aikojen saatossa ”isältä pojalle” ja niillä on arvoa myös nykyisille sukupolville.

Käyttäjän ArmasAallontie kuva
Jari Partala

En nyt noinkaan sanoisi. Kommenteista päätellen yksi varis on tullut.

Käyttäjän ValkamaPentti kuva
Valkama Pentti

Minua ihmetyttää se että miksi ei asialle tehdä mitään.
Hallitushan on nämä tämmöiset asiat päättäneet niin yhtä hyvin heikäläiset voivat tehä opettajille suotuisammaksi!
Ja että opettajat voivat tehdä harkitsemalla tavalla!!

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Lisään tähän pienellä viiveellä jatkoksi erään koulukuraattorin näkemyksen koulumaailmasta:

http://johannasirenkaplas.puheenvuoro.uusisuomi.fi...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset