LauraHuhtasaari Politiikka on pääosin mielipiteitä

Peli on menetetty jo aikaa sitten

Kreikka tiesi, että EU tiesi, että Kreikka valehtelee. Poliittinen projekti ei tosiasioita kaipaa. Kreikka ei olisi ikinä saanut yhtä paljon velkaa euroalueen ulkopuolella kuin sisäpuolella. Eurokriisi on osoittanut, että rahaliitto on selviytynyt vain rikkomalla omia sääntöjään. Sen, minkä taakseen jäättää, sen edestään löytää. Seuraava kriisi tulee olemaan Tuomas Malisen mukaan pahempi kuin koskaan aiemmin. 

Yksi asia on pysyvää, kriisit. Perustavaa laatua olevia ongelmia yritetään kiertää monimukaisilla järjestelmillä. Katso linkki https://yle.fi/uutiset/3-8160734

Euroopan vakaumekanismi on jäsenmaiden EU-lainsäädännön ulkopuolella perustama rahasto. Vakausmekanismin kehittäminen valuuttarahastoksi tarkoittanee vallansiirtoa EMU-instituutioilta vahvoille euromaille. Yksimielisyyttä ei enää tarvita. Sen sijaan päätöksen rahoitusten myöntämisestä ja maksujen suorittamisesta EVR:n jäsenille tehtäisiin yksimielisyyden sijaan vahvistetulla määräenemmistöllä. Eli Suomelta ei enää koskaan kysytä mitään. Ainoastaan Saksa, Ranska ja Italia päättävät. 

Kriisimaiden velat hoidetaan kansallisista budjeteista, mikä tarkoittaa yhteisvastuuta.

​EVM:n pääoma koostuu maksetusta pääomasta ja vaadittaessa maksettavasta pääomasta. Suomen osuus EVM:n pääomasta on 1,785%. EVM:n maksettu pääoma 80,55 miljardia euroa, siitä Suomen osuus on 1,44 miljardia euroa. EVM:n vaadittaessa maksettava pääoma on 624,3 miljardia euroa, josta Suomen osuus on 11,14 miljadia euroa. Kokonaispääomasta Suomen osuus on 12,58 miljardia euroa. Suomen tulee myös varautua heikoimpien euromaiden kautta Suomen pankille mahdollisesti aiheutuvien TARGET2 -riskien realisoituminen. 

​Suomen kanta.

​Koska lähes kaikki puolueet vastustavat yhteisvastuun lisäämistä, eivätkä "muka" halua syventää littovaltiota, niin miksi he eivät hyväksy euroalueen hallittua purkamista. Euro ei voi olla betonoitu poliittinen projekti. Suomen pitää vaatia hallittua tiekarttaa eurosta ulos. EU:n pitää valmistella rahaliitosta eroamisen EXIT-menetelmä. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

30Suosittele

30 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Luin joskus TalousSanomien Jan Hurrin palstaa ja jäin siihen käsitykseen, etteivät nuokaan summat ole mitään kattoja.
Esim. kun EVM vaan päättää "pyytää" jäsenmailta lisää rahaa, niin se on maksettava. Piikki on siis auki.

P.S. Saanen laittaa tähän, kun en viitsi siitä blogia kirjoittaa:
- Alma-medialla on menossa tutkimus, johon sama henkilö voi vastata kuinka mobnta kertaa tahansa. Onkohan muutkin suomalaiset "tutkimus"-jutut ja niistä pompahtavat "asiantuntijalausunnot" samalla tasolla?

Henry

Käyttäjän LauraHuhtasaari kuva
Laura Huhtasaari

Ei tosiaan ole tässä vielä kaikki!

Reijo Heikkilä

Laura.

Eikö nyt jo pitäisi lähteä britannian kanssa samasta oven avauksesta ulos. Mutta, olkoon asia näin,että EU, ja euromielinen väki kantakoon vastuun kaikesta, sillä varmasti ulkopuolella on parempi maailma meille kaikille. Se on kiistaton. En pane pahakseen, jos hallitus keräisi mielipiteiden kera, vaikka nimet ylös, ketkä kannattavat euroa ja EU,ta. Näin ollen voitais kartoittaa vähän asiaa, keitä olisi vastuunkantajat. Vastuu pitää kantaa ihmisen kaikesta elämän aikana. Menee todella monta sukupolvea, että valtion velka on maksettu jne. Kukaan ei usko, että nykymeno on enään pitkään. Monta seuraavaa sukupolvea kylpee kunnon ongelmissa. Kyllä niitä kekkosen aikoja on ikävä. Suomessa oli siloin kaikki hyvin.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Suomi on maalannut itsensä nurkkaan jättäytymällä Naton ulkopuolelle. Tässä tilanteessa ei ole mahdollista erota EU:sta, tai Venäjältä katoaa viimeinenkin heiveröinen pidäke tunkea (taas kerran) rajan yli.

Se on totta, että EU on surkea himmeli, joka on hävittänyt kaiken uskottavuutensa ennätyksellisen nopeasti.

Reijo Heikkilä

Ei ei ei ei ei ei. EI, NATOA, kun siinä on usa. Yhteinen puolustus voisi olla muutaman naapurimaan kanssa. Eikö tämä usa, ole jo nähty. ? Jos natoon menisimme, usa, uhoaisi venäjää yhä enemmän,ihan suomen takapihalta,ja samalla yllyttäisi suomeakin saman lokaan mukaan... ja suomi olisi lopullisessa lirissä. Nyt jäitä hattu täyteen.!

Suomen kasarmien lakkautus on myös ihmetyksen aihe. Olisi pitänyt lisätä puolustusta, eikä lakkauttaa sitä. 1982 vuonna oli vielä kaikki hyvin.

Mikä hinku oli ajautua tällaiselle tielle.? Mikä hinku..?

"Oli urkissa sentään hohtoa, oli hommatkin hallinnassa, langat oli hänellä näpeissään, nyt kansa katselee touhua häpeissään.....Sillä kusessa ollaaan,koko saakelin sakki, kusessa ollaan, täällä tyhjenee takki, sillä, kusessa ollaan, koko saakelin sakki, kusessa, kusessa ollaaaan. Ollaaan"

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Euro ei voi olla betonoitu poliittinen projekti."

Euro on nimenomaan sitä, betoniin valettua politiikkaa. Vakaa valuutta takaa vakaat olot. Jos haluat spekuloida ja pelata, mene kasinolle. Suomalaiset eivät jutuistasi paljon perusta.

Käyttäjän LauraHuhtasaari kuva
Laura Huhtasaari

Suomalaiset ainoana Pohjoismaana eurossa. Taidettiin suomalaisia vetää höplästä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Oletko koskaan kuullut yhdenkään yrityksen vastustavan euroa? Niin, en minäkään.

jyrki tikkakoski Vastaus kommenttiin #12

Kuinka monen yrityksen kanssa olit tekemisissä kun euro tuli?
Siinä olet oikeassa ettei yritykset juurikaan eurosta puhu, ei kehu, eikä hauku mutta valuutaksi kelpaisi lähes mikä muu tahansa ilman vastaan laittoa.
Taidat kuitenkin kumistella tynnyriä ja olet periaatteesta Lauraa ja PS:ää vastaan. Olenko oikeassa?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #13

Asia on tärkeä. Spekulointi markalla vahingoittaa Suomen kansainvälistä asemaa. Euro on myös turvallisuuspolitiikkaa.

Käyttäjän LauraHuhtasaari kuva
Laura Huhtasaari Vastaus kommenttiin #12

Vaativatko Ruotsissa olevat yritykset rahaliittoon liittymistä? Ei.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #14

Ruotsalaiset yritykset ovat perustaneet paljon toimintoja ja investoineet Suomeen juuri euron takia. Euroa saamme kiittää siitäkin, että Nordean pääkonttori tulee Suomeen.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #17

Kyselen varmuuden vuoksi jo etukäteen: Saammeko kiittää euroa myös silloin, jos Ruotsin asuntokupla laukeaa Nordean reisille?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #26

Viet asiaa sivuraiteelle kuin Venäjän trollit pahimmillaan. Jos ruotsalaiset lainaavat liikaa kruunuja niin se ei ole euron vika.

Reijo Heikkilä Vastaus kommenttiin #17

Jouni.
Ainoa hyöty nykykolhoosista on asuntolainakorkojen lähes nollatuntuma. Siinä se, mitä hyötyä oli minulle.

Ruuan hinta moninkertaistui, nykykolhoosissa. Ja nyt kun vertaa hyötysuhteeseen, niin turhia maksuja on järjetön määrä tuohon hyötysuhteeseen verratuna, joka nyky kolhoosista on irronnut.

Kun muistaa 1980-1990 lukua, ennen kolhoosia, niin lainakorot oli 15% tuntumissa, mutta siinä kaikki, siinä kaikki, ja sen kyllä kesti, kun ei ollut muita ongelmia. Tehdystä työstä maksettiin TES mukaiset palkat, eikä ollut turhia maksuja kuten nyt, eikä kukaan puhunut, että pitää siirtyä paikalliseen sopimiseen, palkattomista orjista puhumattakkaan, eikä ollut sellaista, että 20 henkilön firmoista voi potkia ulos milloin tahansa, vaikka kaikki, ja ottaa tilalle palkattomat työmiehet, pätkäsopimuksilla. ETTÄ, nyt on Suomessa varmasti paljon enemmän yhteiskunallisia ongelmia kuin 1980-1990 aikakaudella, 1970 luvusta puhumattakkaan, jolloin ei ollut tällaisia ongelmia, esim, valtavat huumeongelmat, maahanmuutto-ongelmat,valtion yhä paisuva velkataakka, jne. Kyllä valitsen mieluusti uudelleen 1970-1985 välisen aikakauden. Todella mieluusti.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #14

"Exportföretagen vill ha euro" kertoo ruotsalainen tutkimus vuodelta 2009:

https://www.dagenshandel.se/article/view/325567/ex...

Reijo Heikkilä Vastaus kommenttiin #14

Että...Oliko ne kreikkaan lahjoitetut rahat niinku, että ei tarvi koskaan maksaa takaisin. Kun katainen sanoi, että me tienataan tällä. Millainen sopimus siitä tehtiin.? Ja kun olen kuullut sanottavan, että mitään ei ole kreikkaan annettu.? Sitten vielä semmonen asia, että onko kreikassa samanlainen vyön kiristämismeno päällä,että menot kasvaa rajusti, mutta valtion tulot vähenee huolestuttavaa tahtia, ja tukipaketeita lahjoitellaan säännöllisin väliajoin, ja taas kiristetään kansalaisten vyötä, joka on ehtona tukipaketeille. Eikö jo olisi aika myöntää. EU, oli järjetön virhe. Olisi riittänyt korkeintaan yhteinen puolustus, ei mitään sen enempää. Joko ollaan veikattu, Suomen ensimmäistä tukipakettipäivää...! ?

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen Vastaus kommenttiin #12

Oletko koskaan kuullut juopon sylkevän pulloon?

Mikä tahansa yritys pitää hyvänä mitä tahansa taloudellista etua tai mahdollisuutta siirtää kulujaan vaikkapa jonkun toisen maksettavaksi.

Euron haitoista, jos niitä on, kärsii tavan tallaaja, veroja maksva pösilö jolla ei ole mahdollisuutta kiertää maksujaan.

Yritykset voisivat tietysti osallistua Kreikkatalkoisiin kunnon panoksella.
Veronkorotuksia odetellessa.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari Vastaus kommenttiin #12

Minä olen kuullu useamanki yrityksen vastustavan euroa.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #12

Yksi syy miksi tiettyjen yritysten kannattaa kannattaa euroa on se, että Kreikan kriisin tapaisissa keikauksissa euroalue järjesti asiat niin, että keskeisiksi maksumiehiksi joutuivat veronmaksajat yritysten (pankit) ja sijoittajien sijaan. Pääomapiirivetoinen kone siis.

Vakaa eurovaluutta on ollut etu, mutta ei Ruotsin kruunukaan mikään jarru ole ollut. Suomen (euroon liittyvän) laman aikana talousympäristö on ollut Ruotsissa oleellisesti terveempi kuin täällä.

Reijo Heikkilä Vastaus kommenttiin #12

Ei yrittäjät taida vastustaakkaan euroa, koska yrittäjät haluaa palkattoman suomen. Hyötyykö siitä haalariväki.? Miten mahtaa suomelle käydä.?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Bloomberg/23.1.2018

"The U.K.’s departure from the European Union is boosting the euro’s popularity by depriving detractors of the common currency of the gravitational pull provided by the bloc’s second-largest economy.

“Non-euro members will have no natural center once Britain leaves. That’s likely to increase the number of euro members over the next 10 years,” Margrethe Vestager, the EU’s Competition Commissioner and a former economy minister from Denmark, said in an interview in Copenhagen."

Uskottavampaa tämä on kuin Huhtasaaren - hieman epätoivoiselta kalskahtava yritys.

Euron suosio EU-alueella alkaa lähestyä sen korkeinta tasoaan 2000-luvun alussa.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Jep, jep.
Asun Bulgariassa. Täällä tosiaan tykätään kun "pohjoinen" lähettää tänne lisää rahaa. Saa olla euroja, todellisuudessa euro on pop, koska leva on sidottu siihen.
Toisaalta ihan mikä vain käy, kunhan vaan lähetätte.

Myös Serbian, Montenegron ja Albanian tai mitä niitä onkaan - ovat aivan ihquna euroon.
Nyt kun ainakin useimmat heistä pääsee mukaan EU:hun, niin innokkaasti tulevat vilkuttaman €uro-lippuja myös.
Ihan ihqua.

Ja seuraavaksi Tollo-Ollin mainostama Turkki mukaan. Samaan konkkaan kyllä mahtuu!

Henry

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Vakaa valuutta takaa vakaat olot."

Kreikka on varmaan paras esimerkki tästä vakaudesta ja Suomen vakaa alamäki jatkuu vaikka media pyrkii luomaan harhakuvaa katteettomilla positiivisilla uutisilla.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Vakaa valuutta takaa vakaat menot.

Henry

Käyttäjän LauraHuhtasaari kuva
Laura Huhtasaari

Kreikka on vähintään seuraavat 80 vuotta eurovankilassa.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Mitäköhän kreikan melko arvokkaalle maaperäsektorille kuulunee tänä päivänä? Sielläkö ehkä olisi jonkinlainen ratkaisu maan velkakriisiin? Kreikan maaperä on täynnä öljyä ja kultaa > https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/2012...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #16

"Mitäköhän kreikan melko arvokkaalle maaperäsektorille kuulunee tänä päivänä?"

Tuskin on enää Kreikan hallinnassa ja omistuksessa mitään arvokkaita maa-alueita.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #20

Laitapa jotain faktalinkkiä niin voimme pähkäillä asiaa huolellisemmin, ei mutulla kiitos :)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #21

Tuskin on varmaa tietoa kuten kirjoitin mutta troikka vaati jo vuosia sitten Kreikalta valtionomistusten yksityistämistä velkahelpotusten takia. Ainakin saksalaiset ja kiinalaiset ovat ostelleet Kreikalta kannattavia liiketoimintoja.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #16

Tuo juttu on kuusi vuotta vanha.
Ongelmat ovat seuraavat:
- Kanadalainen kaivosyritys halusi erotella kullan syanidi-järjestelmällä, joka olisi saastuttanut jokia.
- Seurauksena noin 30 tavis-kyläläistä poltti kaivoksen koneet.
- Jolloin päättäjät, jotka oliva luovuttaneet "ilmaiseksi" kaivosoikeudet suuttui ja lähetti erikoispoliisit paikalle.
- Erikoispoliisit kävivät öisi pidättämässä milloin minkäkin duunarin, jolloin jengi suuttui ja veti polisiaseman kaikki möpelit pihalle ja pani palamaan.
- Poliisit olivat kuitenkin karanneet ajoissa.
- Kyläläiset sulkivat suht' naurettavalla barrikaadilla tien ja uhkasivat että "aseet laulaa", jos poliisi tulee takaisin. Eivät tulleet. Jossakin vaiheessa oli nelipäiväiset bileet, johon tuli useampikymmen bussilastillista porukkaa.

Myöhemmin poliisit ja vartijat hakkasivat äitienpäivänä muutaman äidin sairaalakuntoon yleisellä tiellä, koska nämä protestoivat (täysin laillisesti) kaivosyhtiötä vastaan.

Oli yhteenottoja ja protesteja ja lopulta kanadalaisyhtiö pakkasi laukkunsa.
Ei kreikkalaisilla ole mitään kullankaivuuta vastaan. Sitä on vuorilla harjoitettu Aleksanteri Suuren ajoista lähtien.

____________________________________

Öljy onkin sitten kinkkisempi juttu:
- Välimeren peräosan öljy- ja kaasuesiintymillä on useampi omistaja: Kreikka ja sen arkkivihollinen Turkki, Israel ja usko tai älä, niin myös Gaza omistaa kaasuesiintymän.
- Jos alkavat kilpaa porailemaan samoista lähteistä, niin koko homma menee reisille. Kaikki lähteet eivät toki ole samoja, mutta jokainen maa tuntuu kiirehtivän hitaasti näissä asioissa - ymmärettävistä syistä.
- Ne Kreikan armeijan vakkarihenkilökunnasta (pari), joita minä tunnen, ovat sitä mieltä, että sota tulee.
Niin tai näin, niin Suomi ei saa koskaan mitään takaisin siitä mitä lähetätte tänne etelään.
Lähetätte ihan väärää tavaraa, lähetätte rahaa.
Lähettäkää käytöstä poistettuja tietsikoita tänne kouluihin, romutatte niitä noin miljonan tietsikan eestä vuodessa. Näin olisi mahdollista auttaa kansaa ja lopulta saada jotain takaisin. Ei kuitenkaan rahaa.

Henry

Reijo Heikkilä

Niin on. Olen täysin samaa mieltä.

Se on omituista myös, mikä ajoi suomen tällaisiin velkoihin. Näin pieni maa, velkaa ei saisi olla kuin enintään 20 miljardia euroa, siis euroa. Siinäkin on liikaa. Jotain on pieleen mennyt. En usko, että tämä meno jatkuukaan enään kauaa, eu, romahtaa hyvin pian, on paljon pahoja yhteiskunnallisia ongelmia, voisin kuvailla lainaten erästä herrasmiehen sanamuotoa. Ruoste.

Reijo Heikkilä

Vielä tuosta kreikasta, että kun sillä nyt menee hyvin, tai näin ainakin olen sen mediasta lukenut, niin jokohan se kreikka alkaisi maksamaan niitä velkojaan, maille jotka lapioivat rahansa kreikkaan. Vai, onko sillä aikomustakaan maksaa, kun yhteisvastuista puhutaan aina. Touhu on niin omituista. Tavallisen ihmisen on kyllä velka maksettava, ei ole naapuri vielä ilmestynyt ovelle, että minä voin maksaa sinun velkasi. Juuri tämän takia, jokaisen maan kuuluu hoitaa oman maan talous. Ihan ite

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Ei ole aivan ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa, kun jos tutkiskelee jotain rakennelmaa, instituutiota, järjestelmää, että huomaa hetkessä, että "Peli on menetetty jo aikaa sitten". Tästä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, tilanteen toteamisesta, koska status quo hyödyttää yhä vallanpitäjiä, päättäviä tahoja kuten lukemattomia kertoja ennenkin. Eli. Onko tässäkään mitään opittu, onko aina pakko odottaa, että vaikka euro ja eu romahtavat vääjäämättä omaan mahdottomuuteensa aiheuttaen moninkertaisen tuhon siihen nähden kuin jos ne purettaisiin osittain, varovasti jo nyt hyvissä ajoin kun kaikki merkit ovat olleet ilmeisiä jo vuosia? Suomen tilanne tässä pelissä on suorastaan koominen kun leimatut ääri-äärikansalaismieliset laittavat toivonsa mystisesti toisiin kansoihin joiden pakottamanina toivovat oman kansammekin tulevan järkiinsä, jopa Jounin kommentoivan joskus itse asiaa eikä asian esittäjää (josta oli puhetta viimeksi kauan kauan sitten, Huhtasaaren edellisessä blogissa).

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tässä hieman tietoa ex-EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet`ìltä miten eurovaluutta vaikutti muutaman maan julkisenalan palkkakehitykseen kielteisesti, josta sitten seuraamukset on nähty ja koettu. Nuo maat ovat Kreikka, Irlanti ja Espanja. Kaikki olivat tukiluukulla hamuamassa muiden euromaiden ja jäsenmaiden auttavaa kättä. Kreikalla on luonnon rikkauksia, mutta niitä ei hyödynnetä kriisin taittamiseen vaan ollaan anomassa jopa tukipakettivelkojensa leikkaamista, jolloin takaajamaiden veronmaksajat maksaisivat huilut. EU:ssa on kaikenpuolin reilumeiniki.

"At one such meeting in 2009, Trichet showed ministers that public servants’ pay had increased 117 percent in Greece since the euro’s creation 10 years before. Corresponding numbers were 110 percent for Ireland, 66 percent for Spain, and 36 percent for the eurozone as a whole. In Germany, meanwhile, public-sector pay had only increased 20 percent over the same period.

Greece, Ireland and Spain all hit the wall soon after."

https://www.politico.eu/article/jean-claude-triche...

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Peli menetettiin siinä vaiheessa, kun moraali heitettiin nurkkaan ja moni edusmiehemme asetti oman poliittisen ja taloudellisen etunsa yhteiskunnan ja samalla Isänmaan edun edelle. Muutama pääsi istumaan tukevasti EU:n ”vihreälle oksalle” ja siellä ”kultaa vuolemaan.”

Olen tuonut monesti esille kommenteissani dominoefektin: moraalin vararikko – talouden vararikko- yhteiskuntarauhan vararikko – itsenäisyyden vararikko. Tämä efekti on olemassa.

Kaikesta huolimatta Suomi tuntuu olevan maailman onnellisin kansa. Näin sai nähdä CNN:n uutisissa Amerikan mailta. Ennen vanhaan ihmisestä, jolla ei ollut ”kaikki valot päällä yläkerrassa”, sanottiin ”oletko sä vähän onnellinen”.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Kriisimaiden velat hoidetaan kansallisista budjeteista, mikä tarkoittaa yhteisvastuuta."

"Jos et voi voittaa heitä, liity heihin" - Tehdäänpä siis niin, että ensin otetaan massiivisesti velkaa ja syydetään rahat suomalaisille - niin pitkään kuin velkarahaa irtoaa. Sitten aletaan itse kriisimaaksi ja pistetään muut yhteisvastuulliset maksamaan.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Huhtasaari ilmaisee lähes saman asian kuin Pekkarinen, mutta selkokielellä.

Näin jakomielistä oli Pekkarisen (hall.) teksti jo 2,5 vuotta sitten:
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/puheenaihe-euro-k...

Kerrottuaan, että Suomi on rahapoliittisessa nalkissa, Pekkarisen loppupäätelmä on tällainen:
Olen lisännyt tekstiin hakasulkeisiin Pekkarisen 'toiveajattelua'. :-)
---
"Integraatiota syventäville raiteille Suomen ei pidä lähteä."
"Olemme kulkeneet pitkälle ohuella jäällä. Niin pitkälle, että [olemme kusessa ja] takaisin palaamista nämä jäät eivät enää kestä.
Yhtä selvää on, että muiden [euron kanssa] vaikeuksiin joutuneiden tai joutuvien euro-maiden [PIGS-maat] auttajaksi meistä ei enää ole. Jos euro sulaa kuitenkin kaikkien euromaiden alta [mikä olisi luojan lykky], siitä on helpompi Suomenkin uida omilleen [ja aloittaa kelluttamalla itsenäinen rahapolitiikka].
Ja niin voi vielä käydä."

Mauri Pekkarisen toivossa eläminen on poliittista teatteria, jossa näytellään, että ollaan eri linjoilla kuin Kataisen/ Stubbin/ Orpon kykypuolue.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

> Peli on menetetty jo aikaa sitten

Poliitikon ei tulisi olla noin pessimistinen. Kai pelin kulku voi muuttua heti sinä päivänä, kun äänestäjät päättävät vaihtaa linjaa. Pitää vain jatkaa keskustelua eri linjavaihtoehdoista, niin muutos voi tulla hieman aiemmin kuin suu supussa pitäen :-) .

Käyttäjän ollip1 kuva
Olli-Pekka Jalovaara

Arvelen, että Eurosta koituvat suuret ongelmat ovat vasta tulossa. Nyt ollaan nähty vasta esimakua. Olen yrittäjä, joka silloin tällöin teen yhteistyötä eri maissa olevien toimijoiden kanssa ja minulle on ihan sama onko siellä euro, punta tai joku muu valuutta käytössä. Ei merkitystä tänä päivänä kun maksusysteemit ovat tänä päivänä jo eri luokkaa kuin ennen. Eurosta koen ainoastaan riskejä. Paljon parempi olisi itse pystyä määrittelemään miten paljon rahaa pistetään liikkeelle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset