LauraHuhtasaari Politiikka on pääosin mielipiteitä

Matkalla kohti uutta normaalia

Italia on suurimpia talouksia EU:ssa, ja nyt hallitusohjelman luonnoksessa kerrotaankin, että euro ei enää maistu. Nyt saa Juncker ottaa vähän shamppanjaa, että pääsee asian kanssa tasapainoon. Lisäksi Italia haluaa uudistaa EU:n maahanmuuttosäännöt. 

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805162200947364_ul.shtml


"Komissio haluaa uuden 30 miljardin euron tukijärjestelmän. Suomessa pelätään (lue TIEDETÄÄN), että se olisi rahansiirto köyhille EU-maille." 

Perustamisestaan alkaen EMU on ollut ongelmallinen, koska se on liian erilaisten maiden liitto.


https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005682757.html

EU:n rahoituskehyksen suunta on väärä. EU haluaa budjettinsa riippumattomaksi jäsenmaiden tahdosta siten, että bruttokansantulon mukaan jäsenmaakohtaisten maksujen sijasta siirryttäisiin kohti EU:n omien varojen järjestelmää, jossa jäsenvaltiot tulouttaisivat muun muassa EU-alueen yhteisen ympäristöveron tai yhteisöveron tuoton suoraan Brysselin kirstuihin. EU haluaa, että jäsenmaat mahdollisimman vähän vaikuttavat siihen, miten EU käyttää rahojaan. 

Erittäin huolestuttavaa on myös se, että koheesiorahat ja ‑arvot sidotaan yhteen, koska se mahdollistaa laajan poliittisen harkinnan rahojen jakamiseen tai pidättämiseen. Perussuomalaiset kannattavat hajautettua valtaa, emmekä hyväksy lisävallan keskittämistä Brysseliin. Se kenellä on rahat, sillä on valta. EU haluaa lisää valtaa suhteessa jäsenvaltioihin ja rahalla kiristäminen on hyvä keino. 

Perussuomalaiset haluavat EU:ssa ajaa Suomen etua. Se tarkoittaa sitä, että suomalaiset käyttävät omat verovaransa Suomen kasvuun, työpaikkoihin ja investointeihin. Ei voi olla tarkoituksenmukaista pitää yllä raskasta byrokraattista tulonsiirtomekanismia, jossa suomalaisten rahoilla rakennetaan muiden maiden infraa. EU:n pitää tuoda Suomelle lisäarvoa. Se tarkoittaa yhteistyötä ja kauppaa. Perussuomalaiset haluavat tehdä yhteistyötä, mutta reilulla tavalla. Perussuomalaiset haluavat EU:sta itsenäisten valtioiden Euroopan.

Tutkimusten perusteella EU-jäsenvaltioiden mielestä Euroopan suurimpia haasteita ovat maahanmuutto ja terrorismi. Tarvitsemme tehokasta rajavalvontaa ja terrorismin ehkäisyä. Jäsenvaltioita ei saa painostaa ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita, koska jokaisen valtion ensisijainen tehtävä on turvata omien kansalaistensa turvallisuus. On selvää, kun jäsenvaltiot pystyvät takaamaan maiden turvallisuuden, Eurooppa pysyy turvallisena. Siksi jäsenvaltioiden tulee saada suojella rajojaan.

Perussuomalaiset vastustavat Suomen maksujen kasvattamista. Perussuomalaiset haluavat lopettaa tulonsiirtomekanismin. Rahan kierrättäminen Brysselin kautta ruokkii kallista byrokratiaa. 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Matkalla kohti rehellisyyttä? Uuten normaliin ei ilmeisesti kuulu ainakaan rehellisyys?

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Oikeastaan epärehellisyys on aika normaalia? Eiköhän rehellisyys ja avoimuus luokitella lapsellisuudeksi? Politiikassakin vähemmän "rehelliset" ehdokkaat korjaavat "umpikieroilla" julistuksillaan vaalivoittoja.

Käyttäjän teemukakkuri kuva
Teemu Kakkuri

Nationalistisessa politiikassa ja graduplagioinnissa on jotain yhteistä. Ainakin itsekkyys ja lyhytnäköisyys.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Ns. nationalistipuolueissa näkyy aina toistuvan sellainen ilmiö että ei huomioida olleenkaan suurvaltapolitiikkaa. Ihan kuin se yks kaks katoaisi maailmasta. Mitään perusteita tälle ei ikinä kerrota miten suurvaltapolitiikka ei enää päde.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #36

"Ns. nationalistipuolueissa näkyy aina toistuvan sellainen ilmiö että ei huomioida olleenkaan suurvaltapolitiikkaa."

Ja miten tuo pitäisi mielestäsi huomioida?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #40

Vaikka niin, että suurvallat voivat, ja pyrkivät laajentamaan vaikutusvaltaansa. Se vaikutusvalta ei tietenkään rajoitu mihinkään valtion rajoihin. Todella lapsellista kuvitella edes sellaista.

Suomen tapauksessa se tarkoittaa sitä, että niin kauan kun idässä on suurvalta, suomi ei voi itsenäisesti päättää asioista jos ei ole jotain muskeleita takana, joko taloudellisia tai sotilaallisia.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #41

"Suomen tapauksessa se tarkoittaa sitä, että niin kauan kun idässä on suurvalta, suomi ei voi itsenäisesti päättää asioista"

Jos avaisit silmäsi niin saattaisit tajuta ettei EU:n aikana meillä ole mitään itsenäistä ulkopolitiikkaa jossa voisimme valita vaihtoehdoista.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #43

"Jos avaisit silmäsi niin saattaisit tajuta ettei EU:n aikana meillä ole mitään itsenäistä ulkopolitiikkaa jossa voisimme valita vaihtoehdoista."

EU:n aikana asioista päätetään yhdessä muiden unionin valtioiden kanssa. EU:n voima näkyi siinä, että Krimin miehityksen jälkeen yhteistuumin laitettiin venäjälle pakotteita.

Suomella ei olisi yksin mitään edellytyksiä tuollaiseen.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Persujen aivan häpeämätön totuuden vääristely kertoo moraalin ja etiikan vääristymistä. Tarkoitus tuntuu täysin pyhittävän keinot.

Linkissä Rex Tillersonin näkemyksiä aiheesta: https://www.washingtonpost.com/politics/former-tru...

Käyttäjän rikukivela kuva
Riku Kivelä

Hallitusohjelmassa nimenomaan kirjoitetaan, että "euro maistuu", vaikka M5S ja Lega (Nord) ovat vuosia puhuneet sitä vastaan.

Tässä on uusin julkisuuteen päätynyt teksti: https://www.corriere.it/politica/18_maggio_16/cont...

Uudempi versio on olemassa, ja se mahdollisesti tulee julki vielä tänään.

Ohjelma menee kummankin puolueen jäsenten verkkoäänestykseen viikonloppuna.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Eu:n idea ainakin minun mielessäni, on tukea unioniin kuuluvia maita, nykyisessä laajassa unionissa erityisesti entisiä Neuvostoliiton/Venäjän vasallivaltioita. Unkarilla ja Puolalle kelpaavat tukimiljardit, mutta eivät unionin säännöt. Minusta tähän on ihan kohtuullista puuttua. Suomessa maahanmuuttokriittisten puolueen kannatus laski viimeisimmässä gallupissa alle 8%. Se on sitä uutta normaalia.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Maahanmuutto pitää vastustaa, ajatelle mitä katastrofi, jos tulisi kymmeniätuhansia minun kalttaisi suomeen ja alkaisivat äänestää persut.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Kyllä Suomi kestää sinut, de Witit jne. Pikkasen oikeuslaitos työllistyy, mutta sellaista se on, aina ei saa rusinoita pullasta.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #8

. de Witt en tunne, minun kodalla on hiukan eri asia, olen sentään valioyksilö, joka jopa Eila Kännö ja Kekkonen hyväksyi Suomen kansalaiseksi.
Asepalvelus suoritin suomessa, ja entisessä kotimaassa sain syytteen vieraan vallan palvelemisesta, kauhea rikollinen tietysti.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #11

Briteillä Poirot, Suomella van Vonterghem! Valioyksilöitä molemmat.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #13

Ylpeiden aihe Suomelle, Britit joutuvat pärjäämään fiktiivisellä Poirotilla, Suomessa on vähemmän tunnettu mutta sentään aito Van Wonterghem.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Eu:n idea ainakin minun mielessäni, on tukea unioniin kuuluvia maita"

Niin hallituksenkin mielestä, minun mielestäni saavat oppia pärjäämään omillaan ilman tukimiljardeja Suomesta.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Saihan Suomikin aikoinaan tukea unionista, vastustitko sitä?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #9

Joo, ja eurosta eroaminen tarkoittaisi sitä, että maksetaan ensiksi euromuotoiset velat pois. Kävisi vaikka eläkerahastoilla. Sitten kun tätä asiaa ehdottaa niin siinä on heti jokin kumman ongelma.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Euro maistuu nyt ja tulevaisuudessa Italialle. EKP tulee pitämään hyvää huolta, että euro maistuu. Tunnetusti velallinen ei määrää, vaan velkoja. Tämä ilmenee Jan Hurrin erinomaisesta kirjoituksesta Taloussanomissa. Siitä kannattaa lukea luku ”Viimeksi EKP kaatoi Berlusconin hallituksen.”

https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-...

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Keskuspankki määrää. Demokraattinen EU.

Käyttäjän teemukakkuri kuva
Teemu Kakkuri

Jos eläisimme 1950-luvun maailmassa, olisi todellakin järjetöntä rakentaa suomalaisten rahoilla "muiden maiden infraa". Mutta kun emme enää elä. Kun Euroopan infra on kunnossa, kulkee siellä ja sinne liukkaamminkin suomalainen vientitavara. Sama koskee myös tietoliikennettä. Vienti vetää paremmin, kun kohdemaissa on asiat kunnossa. Suomen hyvinvointi rahoitetaan vientiteollisuudella.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kun Euroopan infra on kunnossa, kulkee siellä ja sinne liukkaamminkin suomalainen vientitavara."

Kuulostaa järkevältä, annetaan ulkomaille rahaa niin ne pystyy ostamaan Suomesta.

Antero Koski

Laura kirjoittaa asiaa. Ei vitsit auta kun myyrä kurkkaa uikkareihin.
Jos totuus peljättää, niin eihän sitä tarvii uskoa

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Laura, olisi mielenkiintoista nähdä mikä Suomen taloudellinen tilanne todellisuudessa on. Voisiko perussuomalaiset tehdä selvityksen asiassa?

Mm. oheisessa artikkelissa sanotaan, että eläkevarat tulkitaan osaksi julkista sektoria, jolloin se kätkee alleen valtion velkaantumisen. https://suomenkuvalehti.fi/nurkanvaltaaja/tilastot...

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Tosi iso kiitos aktiivisuudesta!:)

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

'Isänmaallisuus on väärintekijän viimeinen pakopaikka'
Kyseessä ei ole plagiointi vaan em sanat lausui Samuel Johnson 1775. Alkuperäinen, itse suomentamani teksti kuuluu: Patriotism is the last refuge of the scoundrel.

Käytännössä tuon lauseen on tarkoitettu kohdistuvan poliitikkoihin jotka vallanhimossaan ja omissa hölmöilyisissään töpättyään eivät kykene mainita motiivikseen kuin isänmaan/kansallisen/kansan edun. Mukava selitys joka ei vaadi tarkennuksia.

Ja tärkeimpänä opetuksena meille muille on ollut seurata miten opetuslapsensa syyttävät kaikkia muita. Ja tuon kaltaisella ajatusmaailmalla varustettujen ja ehdollistetuttujenko pitäisi päättää asioista joista itse kukin voi nyt päättää itse.

Tero Wihuri

Persut tai muut "isänmaalliset" on ollu vastuussa kun Suomi on ajettu polvilleen?

Tero Wihuri

Kyllä pitää olla uskossaan vahva jos ei huomaa sanojen ja tekojen(tuloksien) ristiriitaa!

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Eu-hegemonia on niin vahva täällä Suomessa, että kun Eu lopulta romahtaa, se saattaa tulla yllätyksenä useille. Eu-kriittisyys on lisääntynyt Euroopassa ja lisääntyy jatkuvasti, viimeisenä juuri Italiaan saatu uusi Eu-ja eurokriittinen hallitus mistä Laura kirjoitti. Isku Eu:n naamaan, joku kommentoi. -Laitan tähän muistin virkistämiseksi Eu:n nettomaksajat ja saajat. Periaatteessa se on niin, että Pohjois-Eurooppa, Suomi mukaanlukien, maksaa Etelä-ja Itä-Euroopalle. Miksi ihmeessä tällaista pitäisi kannattaa? -Saksan ja Ranskan valtaa monet myös kritisoivat, ja maahanmuuttoon suhtautuminen jakaa maita. Uusi normaali valtaa alaa, koska vanha "normaali" ei enää toimi.
http://thesoundingline.com/who-is-paying-the-most-...

Tero Wihuri

Kuka muistaa kuinka huonosti meillä meni Kekkosen aikaan? .....En minäkään muista =) Olen selkeesti suomettunu!

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Silloin oli ankeata. Oli köyhää, paljon enemmän tapahtui murhia, sananvapautta haluttiin rajoittaa ettei sanota mitään Kekkosesta, Neuvostoliitosta tai Jumalasta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kyllä täytyy rehellisesti sivusta seuraten todeta tätä keskustelun laatua täällä Puheenvuorossa jokseenkin sellaiseksi kuin keskusteluntaito on pahasti hukassa ja useilla sitten se on aivan jotain muuta kuin itse kirjoituksen aiheesta. Jollain tavalla näyttäisi saman tasoiselta keskustelulta kuin s24:ssä.

Onkohan ihan pakko rynnätä aina esim. Laura Huhtasaaren kirjoituksiin sanomaan sellaisia omia mielipiteitä aiheen ulkopuolelta, jotka voi ihan rauhassa kirjoittaa omaan blogiin? Suuta soittamalla toki osoittaa omat kykynsä asiallisena keskustelijana ja samalla oman arvomaailmansa.

EU ja euro perustuu mainittuina ajankohtana meilläkin hallituspuolueina olleiden päätöksiin. Ei ole tuolloin ajateltu omaa napaa pidemmälle. Kaiketi kansalaisille myös syötettiin unioniin liittymisen tuovan sellaisia etuja, joita ei ole näkynyt, eikä tule näkymään. Kukaan ei puhunut sellaisen solidaarisuuden toteuttamisesta, jossa maksamme korkeina veroina muille jäsenmaille erilaisina tukina (nettosaajamaat) vuosikymmeniä ja alati kohoavaa jäsenmaksua. Suomalaisina itse maksamme oman maan investoinnit. Reiluako rahoittaa muita maita? Euro on tuhoon tuomittu valuutta. Kunhan yrittävät päättäjät leikkiä sillä oman aikansa.

Ei mulla nyt muuta näin aamutuimaan.

Käyttäjän janneaikio kuva
Janne Aikio

Samaa mieltä. Yksi hyöty eurosta on ollut. On ollut pakko tehdä joitakin uudistuksia talouselämän puolella kun devalvaatioon ei enää ole voinut turvautua. Laiha tulos toistaiseksi siitäkin.

Muuta hyötyä en juuri nyt saa mieleeni.

Tero Wihuri

Kommenttisi oli sellanen liibalaaba ettei paremmasta väliä ! Täysin mitäänsanomaton!

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Mitenkäs luonnehdit omaa kommenttiasi?

Tämä kommentti näyttää ikäänkuin olisi edellä olevaan kommenttiin vastakommenttina, mutta sitä se ei kuitenkaan ole, koskapa näyttää poistetun se kommentti johon kirjoitin tämän kommentin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Euro ja rajojen avautuminen ovat lisänneet taloudellista kasvua ja hyvinvointia erityisesti Suomessa. Euroa vastustavat lähinnä ne venäläiset, jotka haluavat Eurooppaa takaisin hallintaansa. Euron arvoa horjuttanut Italian pääministeriehdokas Matteo Salvini on vannoutunut putinisti, joka on esiintynyt Italian parlamentissa "Putinin ystävät"-paita päällään.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Euro ja rajojen avautuminen ovat lisänneet taloudellista kasvua ja hyvinvointia erityisesti Suomessa."

Uskovatko nämä federalistit omiin höpinöihinsä?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #31

Putinin voitto Italiassa ("Putins italienischer Triumph") - Die Welt on myös lukenut Italian hallitusohjelman luonnosta:

https://www.welt.de/politik/ausland/article1764758...

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Tuosta linkittämästäni artikkelista "Mutta tilastollisena ratkaisuna eläkevarojen tulkitseminen osaksi julkista sektoria on Suomelle oiva. Brysselistä päin katsottuna Suomi-neito näyttää suorastaan hemaisevalta.", eli Suomi meni kepulikonsteilla EU:hun monella tasolla. Valtava lobbauskoneisto pantiin median puolelta pyörimään ja myös tämä työeläkerahastojen silmänkääntötemppu on oiva osoitus, että tarkoitus pyhittää keinot.

Siksi onkin aivan naurettavaa näiden viisastelijoiden tulla joka blogiin Lauraa ilkkumaan, koska Lauran synnit ovat aivan eri suuruusluokkaa, kuin näiden, jotka keinoja kaihtamatta veivät meidät EU:hun.

Käyttäjän janneaikio kuva
Janne Aikio

Kommenteista voi päätellä, että monilla on luja usko Eurooppasijoitusten tuottoihin. Tällaiseen toimintaan liittyy aina riski. Vaarana on, että kaikki sinne laitetut rahat menetetään.

Silloin tällöin saa lukea uutisista, kuinka varat ovat menneet kankkulan kaivoon, siis EU-tukirahat eri "hankkeissa". Yhteisen rahan käyttö kun on tunnetusti mitä on ja sen ymmärtää, kun poliitikot joutuvat liian usein lunastamaan oman paikkansa politiikassa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Italiassa populistipuolue Viiden tähden liike julkisti tänään hallitusohjelman, jonka puolue luonnosteli hallituskumppaniksi tulossa olevan äärioikeistolaisen Legan kanssa. Ohjelmassa ei mainita, että Italia tavoittelisi eroa eurovaluutasta."

Lähde: http://www.ts.fi/uutiset/maailma/3953500/Ei+eroa+e...

Laura korjannee väitteensä tältä osin joko tässä kirjoituksessa tai kirjoittamalla uuden? Eihän väärän inforaation levittäminen ole kenenkään etu, eihän?

"Tutkimusten perusteella EU-jäsenvaltioiden mielestä Euroopan suurimpia haasteita ovat maahanmuutto ja terrorismi. "

Lähdeviite unehtui.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Olisikohan tuo Simpasen gradusta...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset