LauraHuhtasaari Politiikka on pääosin mielipiteitä

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 9 min 14 s sitten

Sipilä tyytyväinen: Veropaketista tulee pieni

28.8.2018 12:15

Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat tyytyväisiä TVR:n esitykseen työttömyysvakuutusmaksujen alentamisesta. Verojen kevennys- ja kiristystarve jää budjettiriihessä pieneksi, Kauppalehti kertoo.

Hallitukselle tuli ”300 miljoonan euron” apu: Veronkevennyksiä ei tarvita?

28.8.2018 09:56

Työttömyysvakuutusrahasto on päättänyt alentaa työnantajien ja palkansaajien työttömyysvakuutusmaksuja 0,4 prosenttiyksiköllä ensi vuonna. Hallituksen budjettiriiheen lisätilaa antavasta tiistaiaamun päätöksestä kertoo Kauppalehti.

Presidentti Niinistö ihmetteli suomalaista keskustelua: ”6 vuoden aikana Suomen asema ei ole ollut kenellekään epäselvä”

28.8.2018 09:33

Presidentti Sauli Niinistö on ottanut vuosittaisessa ulkoministeriön suurlähettiläskokouksessa kantaa suomalaiseen keskusteluun maamme kansainvälisestä asemasta.

Niinistö viittasi Helsingin Trump-Putin-kokoukseen ja sen yhteydessä käytyyn kotimaiseen keskusteluun. Huolta esitettiin muun muassa siitä, asettaako kokouksen järjestäminen Suomen väärään leiriin tai ”harmaalle alueelle” kansainvälisten asetelmien ja liittoutumien suhteen.

Niinistön mukaan ”mitä ne meistä ajattelevat” -pohdinnalle ei ole syytä.

Kato käy: ”300 000 suomalaista lopetti Facebookin käytön”

28.8.2018 08:39

Noin 300 000 suomalaista on lopettanut Facebookin aktiivisen käyttämisen huhtikuun jälkeen. Sosiaalisen median asiantuntija Harto Pönkä kertoo blogissaan ottaneensa talteen huhtikuussa palvelun käyttäjämäärätilastot.

Saako hallitus apuja työmarkkinajärjestöiltä? – Budjettiriihestä odotetaan veronkevennyksiä

28.8.2018 07:38

Hallitus käy tänään tiistaina ja huomenna keskiviikkona budjettiriihensä eli päättää esityksestä valtion vuoden 2019 budjetiksi. Neuvottelut alkavat tiistaina iltapäivällä ja niiden tuloksesta odotetaan tiedotustilaisuutta keskiviikkona illalla.

Neuvotteluiden isoksi kysymykseksi on ennakoitu mahdolliset kevennykset palkansaajien verotukseen. Esimerkiksi Veronmaksajain keskusliitto on vaatinut hallitukselta 100–200 miljoonan euron veronkevennyksiä, jotta ansiotulojen verotus ei kiristyisi ensi vuonna.

Näkökulma: Vieläkö Sauli Niinistö lähtisi kaupoille Venäjälle?

28.8.2018 06:56
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön lauantainen kyselytunti Ylen kanavalla oli monella tavalla mielenkiintoista kuunneltavaa.   Erityisen kiinnostava oli presidentin itsensä näkemys siitä, miten hän käytti asemaansa Fortumin vesivoimakauppojen ja Fennovoiman ydinvoimalan tapauksessa. Toki esillä oli myös esimerkiksi kilpailukykysopimus, jota hän oli ohjaamassa maaliin joulukuussa 2015 Mäntyniemessä järjestetyssä tapaamisessa, mutta ei siitä sen enempää tässä yhteydessä.  

Pietariin nousemassa maailman suurin jääkiekkoareena

27.8.2018 20:58

Venäjän kansallisylpeys KHL ei ole onnistunut vavisuttamaan NHL:n asemaa maailman merkittävimpänä jääkiekkoliigana. Muutaman vuoden kuluttua KHL:ää saatetaan pelata kuitenkin maailman suurimmalla jääkiekkoareenalla.

Jokereiden omistusportaastakin tuttu, Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluva liikemies Gennadi Timtshenko aikoo Sport-Expressin mukaan rakennuttaa Pietariin uuden jääkiekkoareenan, jonka katsojakapasiteetti olisi 22 400 katsojaa. KHL:n mahtiseura SKA Pietari pelaisi kotiottelunsa kyseisellä areenalla.

Sivu « 84 | 85 | 86 | 87 | 88 |

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset