*

LauraHuhtasaari Politiikka on pääosin mielipiteitä

Kaikki blogit puheenaiheesta Presidentinvaalit

Presidentinvaalit 2018 ja nihilismi

Ei sitä uskoisi, enkä itsekään jokin aika sitten edes muistanut mutta olen aikoinaan tehnyt töitä ministeriölle. Tuo oli sellainen projektiluonteinen homma tuolloin aikoinaan, joskus markka aikaan se oli. Ilman nihilismiä en olisi tuota hommaa saanut hoitaakseni - mutta onneksi sain, ja minua jopa kehuttiin hyvin tehdystä työstä - jees!

Sauli Niinistön kannatus presidentinvaaliin on uskomattoman suuri

Sauli Niinistön kannatus tuleviin presidentin vaaleihin on Ylen tänään julkaiseman gallupin mukaan 76%. Pekka Haavisto saisi 14%.  Muille ehdokkaille olisi luvassa vain ykkösprosentteja.

https://yle.fi/uutiset/3-9878053

Presidentinvaali 2018 ennuste

Tapanani on ollut hyvin varhaisessa vaiheessa jättää ennuste aina tulevista vaaleista. Saattaa kuullostaa itsekehulta, mutta ennusteeni ovat vaaleista toiseen osuneet kohdalleen. Välillä olen ennustanut myös kärkipoliitikkojen urakehitystä ja näissäkin olen ennustanut aina nappiin. Tietenkin ennustukset perustuvat politiikan aktiiviseen seurantaan, ei muuhun. Ennustan aina ilman omaa sen hetkistä poliittista mieltymystä, ehkä siksi ne sattuvat kohdalleen?

Nyt on vuorossa Presidentinvaalit 2018. Aletaan purkamaan vaikka suurimmista pettymyksistä. 

K.J. Ståhlberg ja C.G.E. Mannerheim – päämiesten jäykkä suhde

K.J. Ståhlberg ja C.G.E. Mannerheim – päämiesten jäykkä suhde

 - eli vuoden 1919 presidentinvaalin voittaja ja häviäjä 1930-luvun kuohuvassa Suomessa

*

Motto:

”Mannerheim – ja hänellä ei silmissäni ole mitään hohtoa. Hän ei tee minuun pienintäkään vaikutusta.  Tiedän liikaa hänen juonitteluistaan vuosien varrella.”

Ester Ståhlberg, kirjailija, presidentin puoliso. Päiväkirja, 6.3.1931.

*

*

Henkilöt:

Vaalilaki suosii Laura Huhtasaarta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö (kok) paistattelee maan isän kannatusluvuissa. Moni ajattelee, että presidentinvaalit ratkaistaan jo ensimmäisellä kierroksella, mutta itse en usko siihen. Niinistö tullaan haastamaan joka puolelta, ja tyytymättömyys ja eri vaihtoehdot nousevat pintaan. Vaalilakimme saattaa kääntää vaakakupin niin, että Laura Huhtasaari (ps) pääsee hänen kanssaan toiselle kierrokselle.

Äänestäisinkö Sauli Niinistöä vai Laura Huhtasaarta?

Tämän päivän aamu-uutisissa kerrottiin, että jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt niin istuva presidentti Niinistö saisi 68% äänistä. Näyttää siis vahvasti siltä, että jos voittajaa haluaa äänestää niin Niinistöä pitää sitten äänestää. Ja kyllä äänestäjissä aina on joukko niitä joille tärkein pointti on yrittää arvata vaalivoittaja ja äänestää häntä. Uutiset ja kyselyt heitä tuossa arvaamisessa mielellään avittavat.

Jokaisella presidenttiehdokkaalla nyt nolla ääntä. Huhtasaari vahvoilla?

Suomessa järjestetään seuraavat presidentinvaalit vuonna 2018. Vaalien ensimmäinen äänestyskerta on näillä näkymin 28. tammikuuta. Tähän mennessä julkaistujen gallupien® perusteella Niinistö on saamassa reilusti yli 50%:n äänimäärän ensimmäisellä kierroksella eikä siten toista äänestyskierrosta tulla tarvitsemaan.

Varaa ilmainen pääsylippu kärkiotteluun

Puolueiden ehdokasasettelu ensi vuoden presidentinvaaleihin varmistui tänään, kun SDP asetti niihin oman ehdokkaansa.

 

Kun kaikilla merkittävillä puolueilla on oma ehdokas, vaaleihin saadaan varmuudella toinen kierros. Sen lopputulos riippuu ratkaisevasti siitä, ketkä ovat sillä mukana.

 

Omalta osaltani on vielä edessä ”esivaali”, kun valitsijayhdistykseni tueksi tarvitaan 20 000 kannattajakorttia.

 

Turhaa porua hävittäjäkommentista

Tasavallan presidentin tiistainen vierailu Valkoisessa talossa oli tilaisuus, jota oli keritty odottaa jo vuosia. Huolimatta Suomen ja Yhdysvaltain luomtaisesti hyvistä suhteista, ovat tällaiset kahdenkeskiset tapaamiset pienelle kansakunnalle hyvä mahdollisuus nostaa näkökulmia esille supervallan kanssa.

Presidentinvaaleissa tarvitaan kaksi kierrosta

Iltalehti ennätti ensimmäisenä julkaisemaan ennusteen tammikuun presidentinvaalin tuloksesta. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus verkkokyselynä. Se haastatteli verkossa 22-23.8. 1179 äänestäjää. Kyselyn mukaan ensimmäisellä kierroksella Niinistöä äänestäisi 60% kysellyistä, jolloin toista kierrosta ei tarvittaisi.

Olen kuitenkin Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juha Rahkosen kanssa samaa mieltä siitä, että todennäköisesti näemme myös vaalien toisen kierroksen. Nykyisen presidentin vaalitavan, eli suoran kansanvaalin aikana, aina vaaleissa on tarvittu kaksi kierrosta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä