LauraHuhtasaari Politiikka on pääosin mielipiteitä

Kaikki blogit puheenaiheesta Islam

Rienausta ja kritiikkiä eli miten nämä asiat koetaan

Jeesus Kristus (7 eKr.-30 jKr.) on jotain jonka ohi ei pääse. Jonka ohi ei pidäkään päästä. Hänen tarinansa kerrotaan evankeliumeissa, jotka ovat antiikin Kreikan kirjallisuuden viimeiset suuret saavutukset. Ensimmäisethän olivat Homeroksen eepokset Ilias ja Odysseia.

Valheiden seitti 3

Puheenvuoroissa ja niiden kommenteissa näkyy toistuvasti väite, että ”islamia ei saa arvostella”. Islamia, kuten muitakin uskontoja saa tietenkin arvostella ja niitä kritisoidaankin koko ajan.

 

Esitän seuraavat kaksi väitettä, ja toivon, että ne kumotaan pätevin argumentein:

1. Suomessa saa arvostella islamia.

2. Suomessa ei ole annettu yhtään tuomiota islamin arvostelusta.

 

Tänäkään vuonna joulua ei kielletty

Vaikka nettirasistit kuinka asettautuisivat uhreiksi, joulua ei tänäkään vuonna kielletty. Mohammed ei tullut asuntooni kieltämään joulukinkkua. Yksikään Abdullah ei estänyt meitä laulamasta joululauluja. Fatima ei estänyt meitä ostamasta ylihintaista roskaa joululahjoiksi. Joulua saa viettää tai olla viettämättä Suomessa. Suomi ei ole kristitty eikä islamilainen maa. Jokainen saa valita.

Yleistämisen pakko ajoi Huhtasaaren täältä


Huhtasaari ymppäsi kielteisiä juttuja islamiin yleisesti ja esitti perättömiä yleistyksiä. Samaa hän tekee muutenkin jatkuvasti. Hänelle kaikki, mihin on liimattu sana kristillinen, on hienoa. Kaikki, mihin on liimattu sana islam, on hänelle kauhistus. Sisällöllä ei ole mitään väliä.

Maailmankuvakritiikistä

Kävin hyvin erikoisen väännön erään "kirkollisen" kanssa. En voi tavoistani poiketen mainita hänen nimeään tässä yhteydessä, koska hänellä on ollut tapana vaatia blogikirjoitusten poistoja jos hänen nimensä mainitaan. Tämä on toki ymmärrettävää. Hän sanoo facebookin suljetuissa ryhmissä ja kasvokkainkommentointi -messengertyylisissä paikoissa asioita samalla kun hänellä on tiettyä statusta kirkossa. Hänellä on melko paljon menetettävää.

Väestönvaihdosta

Pauli Vahtera julkaisi tässä muutama päivä sitten kerrassaan mainion blogitekstin jossain määrin kontroversiaalisesta teemasta nimeltä väestönvaihto. Erityisen ilahduttavaksi asian tekee se, että kirjoitus ilmestyi Alma Median omistamassa Iltalehdessä. Juuri ns.

Islamin vastustaminen on ihmisoikeus Suomessa

Islamin vastustaminien on ihmisoikeus Suomessa. En ole kenenkään vielä huomannut kiistävän tätä, vaikkei tämä väitteeni ehkä ole kaikkia tavoittanutkaan.

Dalai Lama: "Eurooppa kuuluu eurooppalaisille"

Dalai Lama: "Eurooppa kuuluu eurooppalaisille."

Hän myös kehottaa europpalaisia pysymään kristittyinä. Buddhalaisuus ei ilmeisestikään ole käännytysuskonto?

[englanniksi]: https://www.dailymail.co.uk/wires/afp/article-6159933/Dalai-Lama-says-Eu...

Tyttöjen valinnanvapaus

Valinnanvapaus

 

Tällä hetkellä sana valinnanvapaus on useiden huulilla, Soteen liittyen.  Me olemme tottuneet ajattelemaan tuota sanaa vapautena valita mistä terveyspalvelumme hankimme.

Jäin pohtimaan tuota sanaa nähdessäni pienen, noin kolme vuotiaan mustalla huivilla hunnutetun tytön.

 

Millainen on tuon tytön valinnanvapaus

Islam

 

Thilo Sarrazin jast’ikään julkaisema kirja ”Hostile Takeover: How Islam Obstructs Progress and Threatens Society” näyttää kirvoittaneen ainakin Saksassa keskustelun islamin asemasta tulevien vuosien Euroopassa. Tosin on ehkä turha puhua keskustelusta: Sarranzilla on varsin mustanpuhuva kuva islamista ja toisaalta Sarranzin vastustajat kuittaavat asian leimaamalla hänet vain vastenmieliseksi rasistiksi. Eli mitään positiivista ei jää käteen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä