LauraHuhtasaari Politiikka on pääosin mielipiteitä

Kaikki blogit puheenaiheesta Johtaminen

Taloudelliset kepit ja porkkanat eivät enää toimi työelämässä

Rahalliset kannustimet eivät nykyajan työelämässä toimi enää entiseen tapaan, mutta yritysmaailma pitää niistä edelleen vahvasti kiinni, miksi? Käyttäytymistieteen tutkimuksissa on saatu vakuuttavia tuloksia siitä, että 1900-luvulla käyttöön tulleet ja vahvasti edelleen käytössä olevat taloudelliset kannustimet eivät toimi luovuutta ja ongelmanratkaisu vaativissa työtehtävissä. Mekaaniseen suorittamiseen perustuvissa työtehtävissä ne ovat toimineet, mutta monissa nykyisissä töissä niiden vaikutus on usein jopa negatiivinen.

Lumia, poliisi ja viimeinen erhe

Viimeinen erhe oli valita Nokian älypuhelinten, Lumioiden, käyttöjärjestelmäksi Microsoftin Windows.

Nokia-matkapuhelinten käyttäjänä 25 vuoden ajan, totean Siilasmaan & co faktankaiveluun, että niin tai näin, syy Nokian puhelinliiketoiminnan romahdukseen oli liian usein suunnittelun kesken jättäminen.

https://yle.fi/uutiset/3-10419133
 

Suomi-laiva

 

Usein puhutaan kuvainnollisesti ”Suomi-laivasta”.  Mielestäni merenkulussa on paljon yhtäläisyyksiä valtion johtamisen kanssa.   Laivassa on kippari ja päällystö, jotka vastaavat laivan turvallisesta kulusta.  Matkustajat ovat ostaneet lipun  tiettyyn kohteeseen.   

Muutos yhteisölliseen johtamiseen

Yksinkertaista mutta niin vaikeaa. Huomaan usein pohtivani, miksi johtaminen on niin haastavaa vaikka meillä löytyy tuhansittain kirjoja ja oppeja, joissa kuvataan yksinkertaisesti mitä tekemällä johtaminen onnistuu ja tulokset ovat hienoja. Kyse on toisaalta yksinkertaisesta asiasta, jota on kuitenkin erityisen haastavaa toteuttaa. Alf Rehn on tätä ristiriitaa hyvin kuvannut omassa johtajuuden ristiriidat -kirjassaan. Kyse ei olekaan yksinkertaisesta asiasta, vaan äärettömän monimuotoisesta asiasta, jossa jokainen työyhteisön jäsen vaikuttaa kokonaisuuteen.

Lomamoodissa vapusta syyskuuhun

Suomalaisten yritysten kehitystoiminta on niin kalenteriin sidottua ja hidasta, että uusia projekteja harvemmin voidaan aloittaa vapun ja syyskuun välisenä aikana. Alkuvuoden kaksi viimeistä kuukautta juostaan budjettia kiinni ja seuraavan puolen vuoden kaksi seuraavaa kuukautta lomaillaan.

Kun suomalaiset tekevät asiat rauhassa kalenterin mukaan, muualla maailmassa tehdään asioita asiakkaan tarpeita kuunnellen.

Johtamisajattelun perusta

Johtamisajatteluni

olen pohtinut, miksi johtamisajatteluni on muodostunut sellaiseksi kuin se on.

Kuntien johtaminen muuttuu pormestarimallin myötä

Suomessa on ollut vahva perinne viranhaltijajohtoiselle kuntien ja kaupunkien johtamiselle. Kuntajohtaminenkin kuitenkin muuttuu, kun alalle tulee erilasilla taustoilla olevia henkilöitä. Kuntajohtaminen kokee tällä hetkellä myös nuorentumista ja uudet sukupolvet tuovat mukanaan uusia tapoja johtaa. Pormestarimalli tulee muuttamaan kuntajohtamista ehkä enemmän kuin aavistammekaan.

Työnantajapuolella haikaillaan paluuta menneisyyteen

Työministeri Jari Lindströmin haastattelu viikonloppuna avasi melko hyvin sitä mitä  työnantajapuoli sopimusrintamalla ajaa.  Mikään yllätys ei esimerkiksi irtisanomisten helpottamisvaatimus ole, se on vain tullut viime aikoina voimakkaammin esiin kun maassa on sille myötämielinen hallitus. Työnantajat takovat nyt kun rauta on kuuma.

LEPOMÄKI JA POLITIIKANTEON SOKEAT PISTEET

Elina Lepomäki nosti ansiokkaasti esille politiikanteon sokeita pisteitä. Hän väittää, että kokoomuksessa päätökset tehdään tila-autoon mahtuvan porukan toimesta. Varmasti totta, mutta tuskin se on ainoastaan kokoomuksen ongelma, vaan tila-autoja on muissakin puolueissa.

Johtamisen valta ja vastuu

Minulla oli kunnia jakaa Jussi-gaalassa Hella Wuolijoen Juurakon Hulda -näytelmän mukaan nimetty Hulda-palkinto (Palkinnon sai tuotantoyhtiö Rabbit Films, jonka kasvutarina hakee vertaistaan). Hella Wuolijoki teki uskomattoman uran ja eli naisena aikakauteen nähden monipuolisen elämän. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä