Demokratia ja puoluepolitiikka ovat kriisissä. Väsymätön fraasi, jota kuulemme jatkuvasti ympärillämme. Yhteisten asioiden ajaminen perinteisin puoluepoliittisin keinoin on ollut pitkään laskussa sitä enemmän mitä nuoremmista äänestäjäkunnista on kysymys. Lisäksi suuret poliittiset voimat jylläävät globaalisti, ja horjuttavat perinteisten puolueiden ja perinteisen poliittisen kulttuurin luonnetta jatkuvasti.
Oppilaat kouluissa ovat maailman sivu tehneet jos millaisia töitä ja esimerkiksi yhteiskuntaopin tunneilla myös politiikasta. Lapsilta ja varhaisnuorilta ei voida aina edellyttää kykyä arvioida sitä, milloin ihmisyksilöihin - jopa poliitikkoihin - kohdistuva arviointi muuttuu epäasialliseksi, jopa solvaukseksi, mutta aikuisilta voidaan.
Opiskelija- ja nuorisojärjestöt järjestävät Porissa varjotilaisuuden Suomi-areenan yhteydessä. Järjestöt peräänkuuluttavat politiikkaa, jossa huomioitaisiin kaikki ikäluokat.
Taivalkoskelaisen kansanedustajan Niilo Keräsen (kesk) Koillissanomissa 10.9.2018 esittämä väite, että Koillismaalta olisi päästy eduskuntaan maalaisliitto-keskustapuolueen ulkopuolelta vain kerran, on pahasti virheellinen. Keränen jättää arvailun varaan, kuka maalaisliitto-keskustan rintaman murtaja oli? Heitä kyllä oli melkoinen joukko.
En lähde nimeä arvailemaan, koska ensiksin pitäisi määritellä ”koillismaalaisen kansanedustajan” kriteerit. Keränen ei määritystään anna, joten asian käsittely on pohjaa vailla.
Ajatellaanpa "out of the box" - laatikon ulkopuolelta:
Perustetaan nuorille oma nuorten puolue (16-29 vuotiaat) ja ikääntyneille oma puolue (yli 60 vuotiaat).
Kolmikymppiset aina kuuteenkymmeneen ikävuoteen saakka voisivat sitten tukea jompaa kumpaa "ikäpuoluetta" oman poliittisen suuntautumisensa ja oman etunsa vuoksi, omien lasten ja lastenlastensa etua ajatellen tai iäkkään vanhempansa etua ajatellen.
Olen elämäni aikana kuulunut kahteen poliittiseen järjestöön (mukaan laskematta yliopistojen oppilasjärjestöjä): 2010-luvun alussa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoon ja vuodesta 2017 alkaen Perussuomalaisiin. ViNO:n liityin Haaviston innoittamana, joka muistutti minua tietyllä tapaa Obamasta, jota myös fanitin alkuun paljonkin, mahtoiko vuosi olla 2011? Sen jälkeen vietin muutaman vuoden poliittista hiljaiseloa. Tuona aikana Halla-aho ja mamu-asiat olivat melko paljon esillä mediassa.
Olen viime aikoina pohdiskellut hyvin paljon omaa poliittista tulevaisuuttani, eri puolueita ja niissä kannattamiani tai vastustamiani seikkoja, mielikuvia, politiikkaa ja henkilöitä. Kaltaiselleni armottomalle relativistille ja älyllisyyden nimiin vannovalle "tolkun ihmiselle" tuntuu usein, että kaikissa puolueissa on paljon hyvää, mutta yksikään ei ole tarpeeksi hyvä. Kaikki ovat liikaa tai liian vähän. Sekä vasemmisto-oikeisto että konservatiivi-liberaali -jaottelu tuntuvat aikansa eläneiltä. Yhden asian ympärille perustetuissa puolueissa on vielä vähemmän mieltä.
Perussuomalaisista erkani siniset. Siniset smurffit saivat jatkaa hallituksessa. Tänään on eduskunta pistämässä puhemiehensä Lohelan vaihtoon. Lohelan, joka olisi jatkoajan seuraaviin eduskuntavaaleihin asti todella ansainnut siinä missä ministertoverinsakin.